koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

torstai 21. marraskuuta 2013

Tokoa Sipoossa

Nyt on treeniviikko.
Aamusesta Jessican valvovan silmän alle. Ja hei, koirat oli menneet eteenpäin. Minä toki hitaammin, kuljen vinossa ja käsi jäykistyneenä. Kaikkea ei voi saada.
Vanttu teki ensin noutoa. Toi molemmat kerrat sivulle, ekalla tiputti heti ja tokalla ehdin nappaseen (olin nopea). No nyt pitää treenata, että pitää hetken ilman, että sitä kapulaa otetaan heti pois. Mutta edistystä tässä havaittavissa.
Seuraamisessa mun pitää opetella liikuttamaan (luonnollisesti!!!) sitä vasenta kättä. Voin aloittaa ihan paikoillaan, ja sitten edetä liikkeeseen.
Maahan meni aika ok, seis tehdään kääntymällä koiran eteen. Treenataan pysymistä aika lähellä ensin koiraa, liikuttelemalla molempia namikäsiä ilman, että koira saa liikkua. Aloita maassapysymisellä.
Hypyssä pitää treenata sitä seississä pysymistä.
Paikkamakuuta voisi alkaa harjoittelemaan. Pysyi sen 15 sekkaa aika kivasti tänään, mikä tehtiin.
Luoksetulossa oli kiva vauhti (musta voisi tulla vielä kovempaa).
Ruutua voisi nyt tehdä, kun merkin jo vähän osaa. Älä tee montaa tyhjää peräjälkeen.
Vanttu oli niin pätevä, että meni äkkiä pennelin sessio!

Itseasiassa Håpkin oli aika kiva. Tosi hyvä kahden ruudun treeni, missä lähetettiin peräkkäin kahteen eri ruutuun. Mun kirjastonhoitaja meni ihan sekaisin tästä. Näytettiin kädestä pitäen, että siellä voi olla kaksi ERI ruutua. Välissä tehtiin muuta ja lopuksi meni kuin vettä vaan molempiin ruutuihin. Håp on kyllä meidän perheen ajattelija.
Kaiken muun taisi tehdä aika ok? No ohjatussa (kapulat ruudun lähellä) vähän empi, mutta korjasi hyvin. Merkin vauhtia tehdään nyt lelupalkalla.

Ihan älyttömän kivaa oli taas. On tää koirien reenaaminen vaan hauskaa.

2 kommenttia: