koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

tiistai 15. syyskuuta 2015

Nyt huomaa

Enää ei tartte ultraa. Tuo on pyöristynyt hurjaa vauhtia ja nisätkin ovat ihan afrikkalaisen imettäjänaisen näköiset. Luulisin sen synnyttävän ensi viikolla, jos en olisi laskenut vasta kuun loppuun. Toki äiti Suvianne lihoo vieressä samaa vauhtia. Varmaan ihan sympatiasta?
Håpin liikuntaa masu ei häiritse. Ehkä ei ihan niin kahjo juoksemaan kuin aiemmin, mutta menee yhä kovaa ja korkealta. Teki tänään tunnarinkin, jotta saa jotain treenata. Tarkasti ja huolella oikein. Neuvolapunnituskin. 16.3 kiloa. En papattanut liian nopeasta painonnoususta.

Olin itse viikon pois ja koirat ovat olleet kait aika vähäisellä liikunnalla. Vanttu oli haljeta liitoksistaan, kun pääsi aamulla hallille. Täysillä tunnarikapuloille (juu, tosi fiksua aloittaa tästä), koko kasa räjäytetään minne sattuu, napataan väärä ja iloisena miluunaa takas sivulle. Hyvin pettyneen näköinen, kun ei saanut tästä kiitosta? Tokalla ok.
Treeneissä olin päättänyt vetäistä nollatreenit. Onneksi laitoin vain 10 estettä. 20 esteen nollatreeneissä olisimme siellä vieläkin. Oli siinä pari kimuranttia kohtaa (A:n alla suora putki ja siitä avokulma kepeille, pari välistävetoa, yksi putkensuun edessä tehtävä takaakierto ja alun sivuirroitus), mutta silti oli ehkä vasta noin 15 kerta, kun se nolla tuli.

Pitkät metsäkävelyt, Hurraan ratsastus (ihan kamala, en ehkä oikein keskittynytkään) ja varsin reipas työpäivä päälle. Arki siis alkoi ja kiva niin.



Rosso arvioi takana, että osuuko tassut. No toki osuu :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti