koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

agiltyä

Eilen Purinalla molemmille kolme rataa. Ekalta nollat, hyvä rata Suville. Huomaa, että lapset menneet viime kerralla. Pysähtyy kontakteille....Tai ainakin puomille ja eilen A:llekin. Keinu on nopsakka, siinä ei odottele. Håp teki kivan eka radan, kontaktit vähän hitaat, mutta muuten kulki ihan ok. Tokarata vaikeahko hyppis nopeille koirille, hyl molemmille. Joskin Hopsun hyllytin kyllä ihan omaa tyhmyyttäni, jätin ohjaamatta yhden hypyn. Ja Suvi ei sitten yllättäen osannut hypätä pituutta yksin????
Vika radalla torveilin Suvin kanssa, en enää edes muista mitä tein. Håp teki nollan, mutta nyt minä pyörin puolukkana taas rata hukassa. No koira meni siitä huolimatta oikeille esteille. Tämä ei saisi tulla tavaksi.

Tänään Ojangossa kahdella radalla. Suvi meni ekana, eivät saaneet ajanottoa käynttin, jäin vähän ihmettelemään, mennäkö vai ei. No, oli vihelletty radalle, niin menin sitten käsiajanotolla. Teki ok radan, olin taas itse hukassa hetkittäin ja Suvi joutui odottelemaan puomilla. No lasten ohjaukset vielä muistissa ja koira odotti. Håp teki minusta oikein hyvän radan. Nyt oli kontaktitkin paremmat. Sai nollan jääden puolisen sekuntia Suvin ajasta. Ei ihan huono! Ja tuli vajaa viidenkymmenen koiran luokassa kolmanneksi. Hyvä Håp! Vieläkin tuosta on mahdollisuus aika paljon petrata. Mun täytyy oppia kääntämään aikaisemmin, reagoi siihen rytmitykseen kyllä, mutta mä rytmitän (jos rytmitän), liian myöhään.
Toka radalla en edes halua miettiä Suvin ohjausta. Unohdin ohjata ja hyl. Håp taas meni sinne minne rintamasuunta näytti eli väärälle hypylle. Ja ei osaa A/putki erottelua kunnolla. Tietää mitä treenata. Ja Suvi ei sitten tosiaankaan pysähtynyt A:lle enää...Puomille sentäs vielä. No ens lauantaina lapset saa taas muistutella kontaktit. Ja mä "pilata" ne sunnuntaina. Sitten tuleekin agivapaa viikonloppu. Kait.

Mutta Håp oikeasti teki aika hienoja pätkiä. Jos ja jos, niin siitähän voi tulla hyvä?
Ida ja Suppana eilen iltalenkillä.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ontuu-ei onnu

Aamulla tallille. Laitoin Hurraan valmiiksi ja päästin koirat autosta. Matkalla kentälle huomaan, että Håp ei laita etutassua maahan. Mitään ei näy, mitään ei arista, nuolee etupolveaan. Koitan ratsastaa, ei siitä mitään tule, kun Hooppa makaakin tassu ilmassa. Piipaa ehdin soittaa jo kaverikolleegalle, joka onneksi ei vastaa. Koska kotiin päästyämme ei enää onnu??? Ja kun lähdin kävelylle muutaman tunnin kuluttua tästä ontui muutaman askeleen autosta tullessa ja sitten ollut koko loppupäivän ok. Katellaan aamulla, jää agikisat väliin, jos on yhtään ep silloin. Ei aavistustakaan mikä sillä on, luusyöpä noin äkkiseltään....
No eipä juuri treenattu. Vanttu piteli puukapulaa ehkä jopa kolme sekuntia?
Ja löysin Veikkolan läheltä ihanat metsämaastot.





keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Om du har kyky, måste du inte trena så myky.

Ja sitte on me, jotka treenaa....

Aloitettiin agilityllä. Piti olla nollatreenit. Jotta voisi olla olla nollatreenit, ei saisi tehdä virheitä. Eli ei tullut nollia eikä nollatreenejä. Vaikka vaihtelin sujuvasti koiria ja yritin yhä uudelleen.
Mutta take home messaget
- tyhjennä se sillisalaattipääsi ennen rataa ja keskity olennaiseen eli koiran katsomiseen ja linjoihin
- muista, että Suvi kääntyy ilmaiseksi tai lähinnä, että Håp EI käänny, jos ei käännetä.
- ja opettele nyt lopulta huomaamaan ne kohdat radalla, missä Håp pitää kääntää
- lähetä esteelle, jos pitää senjälkeen ehtiä seuraavalle
-päällejuoksu on koiralle vaikea, jos pitää seuraavalle esteelle kääntyä yli 45 astetta (miten mä en tätäkään ole tiennyt?. Olen vain ihmetellyt, kun Suvi ei välillä tule päällejuoksuun)
- pysy suunnitelmassa!!!!!!!!!!!!!
(ja muista se suunnitelma)
Tein samat virheet sekä Suvin että Håpin kanssa. Eli en muistanut puolivalssia, en kääntänyt vastakäännöstä, puomilta huitaisin käden ylös (kun olisi pitänyt kutsua koiraa käsi alhaalla). Varmistin toki putkeen menon (piti tulla pituudelle) vielä liikkumallakin kohti putkea. Ja tämä molemmilla koirilla....
Vantun kanssa ei mitään jaakotuksia tai vastakäännöksiä. Ihan perusohjauksilla pitää tulla.Ja palkkaa juoksemalla itse seuraavalle ja tiputa lelu edelliselle esteelle.

Ja sieltä tokottelemaan.
Håpille hetsiruutua. Eli laita palkka ruutuun ja näytä se koiralle. Sitten pitääkin mennä kiertämään merkkiä muutaman kerran. Kun on ihan täpinöissään, stoppaa merkille ja anna "täristä" hetki. Siitä sitten sinne suorapalkkaruutuun. Tuntui toimivalta. Luoksetuloon samaa hetsiä takapalkalla. Tosi lyhyeltä matkalta aluksi, koska muuten varastaa sinne takapalkalle. Kaukot olivat aika kivat, ekaa asennonvaihtoa treeniin kuten ennenkin. Tunnari oli hyvä (tämän olen opettanut just niinkuin ope käskenyt. Voisko siinä olla syy siihen, että on hyvä???). Metallikin taisi olla aika hyvä. Oho. Täytyy ehkä tehdä jatkossakin sitä agimetallitreeniä. Ja onhan Håp tehnyt aika plajon keittiömetallinosteluakin ruoalle (Vanttu sitä tekee, mutta Håp välillä kyllästyy vain katselemaan ja nostaa sen Vantun nenän edestä).

Vanttu teki kanssa hetsiruutua. Itse asiassa "EVL" tekniikalla, eli ekaksi merkille. Oli aika hyvä minusta tässä. Noutoa treenataan kuten ennenkin (oli se tullut paremmaksi). Eli hetsaamalla saa lähteä lentävälle kapulalle, vaihto leluun. Ja erikseen pitotreeniä sivulla vaikka jonkun seinän vieressä. Eihän se montaa sekuntia sitä kapulaa pidä, mutta saatiin kuitenkin muitakin kuin "suorasylkäisyjä". Ehkä ne tuosta? Jostain kumman syystä päätti Vanttu Lentsun kanssa osata ne jäävät. Ja taisi tehdä munkin kanssa. MUTTA, seuraamisen perusasennossa on nyt vikaa. Jätättää. Eli tämä tehotreeniin. Heitä lelu eteen tai palkkaa edestä. Ei saa tuolleen oppia väärää paikkaa. Ja niissä jäävissä pikkuvaleheitto seissiin ja kun pysähtyy, pallo lentää. Oman tunnarikapulan hakua pitää muistaa tehdä vielä, kun lehtiä hyvin maassa (osasi aika ok sen tänään, ei saa vaan antaa toista käskyä. Pitää malttaa ohjaajan siis).
Kivaa oli, vaikka ei kovin paljoa tänään osattukaan.

maanantai 23. syyskuuta 2013




Aamulla pikaiset tokotukset omalla pihalla. Ihan super ohjattu Håpille, samoin vauhtimerkkejä. Ruutu ei sitten löytynytkään? Vanttu teki merkkejä ja jonkun puunkierron ja siitä seis tai maahan. Sehän ei sitten mene sivulta maahan tai seissiin... Mutta osaa seurata metrin.
Töissä ja iltapäivästä ratsastus ja ihana kävely Oittaan järvimaisemissa. Sitten joskus, kun Piira kysyy, että onko Vanttu ehkä niksauttanut itsensä joskus, on vaikea nimetä yhtä yksittäistä tapaturmaa. Menee niin sairaan kovaa Håpin kanssa ja onhan mulla kohta monta kuvaakin, missä on ihan kuperkeikka-asennossa. No ei se tunnu tuota nuorta neitä vaivaavan.Suppana ei ollut töissä mukana ja sekin oli Oittaalla ihan intopiukeena.
Iltaruoalla vielä metallilla nostelua. Vantulle on ihan sama onko puukapula tai ,metalli. Yhtä nopeasti tippuu ja nousee, tippuu ja nousee...
Mutta summasummarum, kiva päivä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Viikonloppu

Kivat juhlat perjantaina. Eilen sitten makselin univelkaa ja ohjasin kolme rataa Håpilla miten sattuu unohdellen rataa. Ja Suvin yhden radan vein kuin Hopsua- tökkäsi esteelle minkä Håp oisi mennyt. No Suvi otti kyllä rimankin alas. Håpin kontaktit varmat, mutta hitaat eilen. Teki Hooppa yhden nollan. Kirjaimellisesti Håp teki. Minä jäin kyselemään, että missä on este ja koira jatkoi samaan aikaan oikeassa järjestyksessä rataa. No ei oltu kovin nopeita tuolla tekniikalla.

Tänään KKK:n yhden startin kymmenen koiran kisoissa. Ja helpohko ratakin oli tarjolla. Keppikulma oli putkesta avokulmaan ja tämä koitui Håpin kohtaloksi. Meni kakkosväliiin ja korjasi pujottelemalla takaisin. Hyl. Maksit oli vikoja, niin jäin sitten harkkaamaan halliin itsekseni. Håp teki silloinkin ekalla kerralla kepit kakkosväliin. Sain korjattua ja sen jälkeen haki oikein monta kertaa. Håpin kontaktit on aikas hitaat, tai osaa se juosta läpi ja ottaa virheen, mutta tekee välillä esim. A:n tosi varovaisesti kontaktiosan .Pöh. Suvi teki näytöstyyliin radan nollalla (ei ollut kisoissa). Ja Vanttukin pääsi baanalle. Tein ekat neljä estettä eli sai harjoitella pakkovalssia putkeen. Ekaksi ohi, sitten hoksasi. Teimme myös kontaktin alastulolta pakkovalssiin ja välistäveto- heti oikein. Päällejuoksuna sama kohta ei onnistunut alkuun ollenkaan. Muutama muistutus ja hyvin osti idean. Olipa kiva kokeilla Vantun kanssa ihan "oikeaa" radanpätkää. Ja on se vaan aikas hieno, ei pitäisi jäädä ainakaan vauhdista kiinni!
Koska oli intoa, otin vielä Hopsun tekemään metalli suussa agia.Ai että oli haasteellista, kun metalli oli hiekkainen ja ei olisi halunnut siihen koskea. Kuului vain uiuiui, kun nappasi kapulaa suuhun. Mutta sain monta aika hyvää nappasua, kun teinikoira halusi niin kovin putkeen. Teimme myös putkesta merkille (oli sellainen erottelutehtävä, kun tarjolla oli kepit ja hyppykin), tämä tuotti tosi nopsan merkin!!!

Ja kun Nadjan tokoryhmässä oli vain kaksi koiraa, menimme Vantun kanssa lopuksi kuokkimaan sinnekin. Luoksepäästävyys ekaa kertaa no problem. Sivun tarjoamista (tätä tehty kotonakin) hyvin. Luoksetulo oli nopsa (Nadja piti kiinni ja mä juoksin patsasasentoon), mutta pikkaisen hidastaa ennen sivulletuloa. Ohjeeksi palkata se nopea tulo heittämällä lelu mun taakse silloin kun vielä tulee miljoonaa. Lopuksi vähän kapulan pitotreeniä Olipa kivaa!!




perjantai 20. syyskuuta 2013

Päivän asu

Elsan ja hänen ystävien blogissa on usein päivän asu. Mäkin ajattelin laittaa.
Huivi: vanha. Ehkä saatu kylkiäislahjana.
Oranssi paita: Lähetyskirppis 2,70e
Keltainen pusero: lähetyskirppis 3e
Huivi: lähetyskirppis 1e
Hame: Idan viimevuoden Halloweenhame (todnäk Tiimari?)
Sukkahousut: omat
Meikki: ei vielä laitettu

Ja eikun baanalle.

torstai 19. syyskuuta 2013

Toimintaa täynnä junnutreenit

Parkkeeraus sporttiksen pihalle, en laittanut käsijarrua. Auto liukui lähes Idan päälle. Treeneihin. Lapset hinkkasivat rataantutustumisessa niin kauan, että Vanttu ehti sillävälin oppia pussin. Nyt menee ilman apua. Vanttu ehti myös tehdä pyörityksiä ja eteenlähetystä hyppy-putki-putki suoralla. Ja Håp ja Suvi saivat kontaktitreenit. Håp teki vielä vähän tokoakin, jos muistan oikein.
Varsinaisten junnutreenien aikana yksi koiratappelu, Vanttu ja Leo suorittivat keinun samaan aikaan, Ida heitti pallon Sepon jalkoihin ja Håp ryntäsi jalkoihin lähes kaataen valkun, Elsan sormi jäi auton takaluukun väliin. Ei ollut tylsä tunti!Meni ne junnutkin hyvin. Tai Ida ei oikein ehdi Håpin kanssa. Suvi taas oli kohtuupätevä...
Töissä koirat ei kait tehneet tänään mitään. Eilen saivat maneesitreenit aamulla. Merkkiä. Vanttu taitaa melkein osata sen? Håpille intomerkkiä, seuruuta ja Z:aa peiliavun kanssa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kiva arki

Aamulla Hurraa pääsi pitkälle maastoretkelle, samalla saivat koirat kunnon lenkin. Olivatkin aika väsyneitä pitkälle iltapäivään.
Illalla agitreenit. Suvi ei eilenkään päässyt kunnolla lenkeille, oli ihan intopiukeena ja räksytti kuin mikä. Håp meni ihan ok, mulla ei oikein ollut ajatus mukana. Se kuitenkin luki kaikki ohjaukset, mitä keksin radalla kokeilla. Puomia ei ollut, tarttis ehkä vähän enemmän treenata konatkteja sen kanssa.
Vanttu meni "rataa" missä mutkaputki-hyppy-mutkaputki-hyppy. Nämä siis ympyrällä. Ei mennyt ihan niin kovaa kuin joskus. Ja kun koitin takaaleikata putkelle, meni aika monesti ohi putkensuun. Tein myös pussia. Jätin istumaan ja nostin pikkaisen peittoa ja kutsuin. Näin tulee hyvin, ei vielä halua mennä pussia yksikseen. Teki myös 2on-2offia hallin seinustan korokkeella. Tästä tykkää,  menee ihan innoissaan oikeaan asentoon ja nokkii maata. Teki Vanttunen myös takaaleikkausta putkelta hypyille, lelu oli palkkana. Kohtuuhyvin.
Ja katsoin Susan Garretin videon aamulla (kylvyssä, vaikka aina huudan lapsille, ettei konetta saa viedä kylppäriin). Ostin sitten siitä sen "reinforcement zone" ajatuksen. Ja aloin soveltamaan Vantulle. Eli sai hallilla ja kotona pihalla (muut koirat kirmasivat puiden ympärillä) paljon palkkaa, kun tarjosi sivua. Ainiin, annoin tarjota myös hallilla kahden pituuden pystytolpan välistä menoa. Joku idea kait mulla oli, että siitä voisi kehittää keppiopetusmetodin? Tai koitin siis muistella, oliko se yksi tavoista opettaa kepit. Niintainäin, Vanttu osti idean äkkiä ja meni hienosti tolppien välistä monta kertaa.
Olisin halunnut kokeilla vielä agitokoa Hopsun kanssa, mutta puhti loppui.
Iltaruoalle laitoin kaikki istumaan ja odottamaan, kun ruokakupit olivat jo maassa. Kauhean vaikea tehtävä Vantulle. Ei millään malttaisi.

 Tää puolivuotias on kyllä niin ihanan rasittava!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tokoviikonloppu

Eilen Hangossa T&T partnerin kanssa. Håp ei istunut, vaan nukkui. Satu nollasi itse makuun (Roti meni maahan naapurin käskystä ja Satu nosti takas istumaan).
Ja tästä yksilöliikkeisiin. Kahdessa osassa, Håp ei istunut Z:ssa, ohjattuun kolme käskyä, merkit hitaat, seuruu laamailua, ruutuun kaksi käskyä merkille, muuten ok, kaukoista sai 9.5!, tunnari nollille. Nosti heti ekan haistelemansa oman, jäi seisomaan kapula suussa ja mä sanoin tule. Siitä nollille.Roti meni pikkaisen kehänauhan yli matkalla ruutuun (ihan narun vieressä) ja sai punaisen kortin. Ollut onnistuneempiakin tokopäiviä. Jostain syystä tuomari kyllä vähän kehui Hopsua, vaikka mun mielestä oli taas sellainen "minut on hakattu kotona" esitys.
Tänään Tuusulaan. Alku parempi. Istumisesta kymppi ja makuusta 9.5. Oli kerran kääntänyt päänsä ja rapsuttanut tai jotain. Ekana tunnari ja nyt meni reippaasti, haisteli tarkasti, nosti ja toi heti. 10. Siitä kaukoihin ja tais tehdä aika hyvin saaden 9. Ruutuun meni merkille vähän hitaasti, hyvällä laukalla ruutuun. Jäi seisomaan pikkaisen oikeaan etukulmaan, pelkäsin että tulee yli maahan menossa ja sanoin uudestaan ruutu. Meni ihan keskelle ja loppu hyvin. 7. Luoksetulossa ei seisonut, ja musta maahan menokin ehkä inasen vajaa. Sai kuitenkin seiskan tästäkin. Z teki hyvin. 9. Ohjattu 10!!! ja olikin hyvä. Jopa merkille laukkasi aika reippaasti ja lähti ihan suoraan oikealle kapulalle palauttaen hyvällä laukalla. Yhteistulos 279 ja meidän eka EVL ykkönen. Ihan sairaan siistiä, mä olen tästä jostain syystä paljon ylpeämpi kuin agiserteistä. Tai tämä on ainakin ollut vaikeampaa.
 Tänään muuten laitoin Håpin aina liikkeiden välissä maahan ja kutsuin siitä paikalle. Tuntui toimivalta. Ja yritin keskittyä siihen koiraan. Mun vasen jalkani kuulemma yhä liikkuu käskyttäessä, kiltti tuomari sanoi katsoneensa sen sormien läpi (Hannele Pörsti). Ja ennen kehää tein hetsimerkin, haetutin oman puskasta ja kaukojen ekan vaihdon. Ja lainasin naapurilta lihapullaa! Kisapaikka oli kyllä aika hyvä, kun näki autosta milloin tulee oma vuoro, ei tullut yhtään turhaa odottelua.
Very happy!
Eilen iltapäivästä Stadikalla Idan kanssa. Mukava iltapäivä/ilta. Ehkä hauskinta oli, että Ida tunnisti Håckun äänen, sanoi tunnistavansa sen viime vuoden Hissistä. Ja ei tyttöä senjälkeen minkään ratsastajan nimmarit olisi kiinnostaneet. Ida haluaa Håckuksen nimmarin. Täytyypä muistaa pyytää!

Lisäys: Ja lyhyesti tämäntasoisen  ohjaajan resepti ykköstulokseen: kiltti tuomari pisteitä antaessaan, sopivat olosuhteet, jokaisesta liikkeestä pitää saada pisteitä. Jos ois tosi hyvä, olisi varaa nollata joku liike. Kun ei ole, pitää satsata edes säälipisteisiin.

torstai 12. syyskuuta 2013

Torstai

 Tänään oli kaunis sateenkaari työmatkalla.
 Koirat kävivät myös sateenkaarta ihailemassa, mutta kaari ei näkynyt mun kuvaustaidoilla.
 Puolivuotias on ollut kiltti koko päivän?
 Håp poseeraa.


Ja tässä on Håpin "tuijota varista" ilme.

Lapset Sepon treeneissä. Suvi pelasti ihan kaiken Elsan kanssa. Håp meni hurjan kovaa ja Idalla oli hiukka vaikeuksia pysyä perässä. Håpille myös tokotreenit, metallihyppy, ruutu, z, ohjattu, seuraaminen. Aika ok kaikki. Hopsu on nyt tehnyt aika paljon ruutua ja se alkaakin olla kohtuuok...

Vanttu meni putkeen ja takaakiertohyppyjä Ja pari takaaleikkausta- tätä ei muistanut ekaksi. Ja asennonvaihtoja iltaruoalla. Milloinkohan pitäisi aloittaa vähän vinokeppejä? Tai kujalla?

Noinmuuten haaveilen siitä elämästä missä koti on siisti, piha laitettu, kotona syödään ei-einesruokaa, koirilla on treenisuunnitelma (jota myös noudatetaan), hevosta valmennetaan systemaattisesti ja mitä vielä? Arki ei ihan ole haavekuvien kaltaista. Tällähetkellä sitäpaitsi ajatukset ei edes kulje, koska mun reidet ja persus on eilisestä juoksukoulusta ihan tönkkökipeet.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Treeni (ja työ)päivä

Aamusesta Sipooseen treenaamaan.  Laitan nyt ranskalaisilla viivoilla (kun olen kuitenkin jo unohtanut päivän aikana suurimman osan)
Håp
- ruutuleikkiä lähettämällä ruutuun eri puolilta
- ohjatussa vas ja oikea kapula alemmas kuin keskikapula
- edelleen hetsimerkkiä
- kaukoissa voi laittaa vaikka kiertämään yhden/kahden asennonvaihdon jälkeen. Ja se tötterö sinne taakse. Ja palkkaa välillä vaan mun tuijottamisesta ilman asennonvaihtoja.
- jotain me teimme metallinkin kanssa? Ainiin. Heitä kapula välillä aika lähelle, ainakin kisoissa (tulee takaisin ravilla, ero ei niin iso, jso ei ole pitkä matka tuotavana)
Håp oli innokkaampi! Sai vähän kehujakin.Ja lihapullalla palkkailin...

Vanttu
- tunnaria kuten Lentsulassa, voi myös laittaa hämykasoja nurtsille ja se haettava piiloon
- seuraamisessa voi heitellä namia välillä eteen (oli inan takana). Ja niitä käännöksiä voipi lisäillä.
- seis on mulle vaikea ja en tainnut taaskaan ihan tajuta. Mutta heitellään sinne pään yli lelua/namia. Ja voi lähettää kauemmas hämyleluheitolla tai heittämällä  lihapullan ja sitten pysäyttämällä päänyliheitolla, kun tulee takaisin kohti.
- maahanmenoa kuten ennen, jos matka pitkä, älä itse peruuta.
- asennonvaihdoissa koita pitää joku kriteeri (ne takajalat oli se kriteeri)
- noudossa peruuta itse
-nostoleikkiä kuten Lentsulassa. Ja tajusin palkanneeni tän väärin. Vanttuhan pitää nanosekunnin. Ja mä olen kuitannut nyt huolella sen tiputtamisen. ja hitsi vie, sehän tiputtaa tosi nopsaa!!!
- ruutua taputtamalla ja lähettämällä, palkkaa heti kun käväisee oikeassa paikassa. Ja ruutuun pitää saada se halu lähteä.
- hyppyäkin aloitettiin harjoittelemaan lelulle lähettämällä
- jatka leikkimistä, vaikka namilla ehkä tekeekin just nyt paremmin.
Vanttu oli edelleen aika ihqu. Jaksaa tehdä ja ei hermostu, jos menee väärin. Ei kyllä tänään ahdistunut Håpkaan.

Hurratreenit Jannen luona. Oli parempi kuin eilen. Sujui jo sulutkin laukassa suuntaa kerran vaihtaen. Ja ne ykköset paranee. Ja sitä passagejoggingiakin tehtiin.

Illlalla vielä onnistuneet agitreenit. Onnistuneet siksi, että ei onnistunut kaikki. Suvi lukee paljon paremmin takaaleikkaus 180 asteen käännöksiä kuin poispäinkäännöksiä samoissa kohdissa. Ja Håp lukee ihan mitä vaan niissä. Suvi osaa kääntyä putkelta jarrulla tosi tiukkaan, Håp menee ansaesteille putkijarrusta huolimatta(paitsi että treenillä eipä mennyt!). Ja Håp teki vähän kontaktitreeniäkin, meni hitaammaksi- täytyy miettiä miten edetään tästä.
Ja Vanttu teki pussia tokaa kertaa. Osasi jo mennä koko pussin läpi, mutta hieman varoen. Putkiakin pitää vahvistaa. Ja ei osannut vieläkään opettamatta sitä niistoa. Mutta osasi takaakierrot ja eteenlähetyksen yhdellä hypyllä-vähän sama kuin tokossa aamulla. Ja sitten Vanttu osasi pöydän??? Meni jo monen metrin päästä lähettämällä pöytä sanalla??? Ei sitä ole koskaan tehty?? Tai onhan se hyppinyt luvatta kaikille mahdollisille tasoille. Ehkä pöytä on sille helppo. Ja tehtiin seinänvierelle tatsausta ja vähän A:n alastulolle. Tässä on asenne  kohillaan. Ja ei tietenkään kestä mun liikettä yhtään. Niin Suvikopio monessa asiassa.



maanantai 9. syyskuuta 2013

PiirinmestariSuvi

Niinvaan Suppanakin tempaisi tittelin itselleen. Ekaradalta hieman yllättävä keppivirhe, en tiedä peitinkö  vai mitä tein väärin. Meni kuitenkin kakkosväliin. Olisi pitänyt antaa hakea eikä juosta mua tyrkkäseen, kun en kuitenkaan tyrkkässyt. No oletin piirinmestaruuden menneen tähän (en muista milloin ei olisi tarvittu tuplanollaa. Ainakin ne kaksi kertaa, kun Suvi on aiemmin ollut mitaleilla piti tehdä tuplat). Eli pääsin hyppikselle ilman mitään paineita. Me vielä Suvin kanssa olimme ihan luokan alkupäässä, eli en edes tiennyt ettei hyppikseltä tule montaa nollaa.
No alku oli hyppiksellä haasteellinen kokemattomalle koiralle. Eka hypyltä piti tulla ihan putkensuun ohi kepeille. Suvin tiesin osaavan, nyt olin kepeillä valmiina tyrkkäämässä. Unohdin jopa sanoa ne kepit, mutta viisas koira tiesi mihin tulla. Aika hyvä rata muutenkin. Voitti ja kun ei niitä tuplanollia tullut, voitti sitten tittelinkin. En tiedä ajoista, mutta luulen Emmin ja Stepin olleen hyvin lähellä.

Håpille A.n alastulo, puomin ylösmeno, puomin alasmenon kävin vieressä korjaamassa, kun jäi ekaksi seisomaan etujalat sivussa ja takajalat puolessaväliä puomia.... Ei kai muuta agiradalla, osasi ne kepit, mitä äiskä ei osannut. Hyppiksellä Håpkin osasi alun kepit, tosin tiputti ekan riman. Oli lähtenyt ponnistamaan tosi kaukaa (Iris ottanut hienon kuvan tästä!) ja sitten mä vielä huusin riman päällä KEPIT. Autoin kepit lopppuun ja sitten olinkin jo niin myöhässä jatkosta, että ohajus vei väärille hypyille. Putkijarru kuitenkin toimi.

Tokorintamalla tehty nyt Håpille kaksi kertaa iltaruokatreenit pihalla. Eli mulla kuppi mukana, menee ihan täpönä, kun on reppana aina niin nälissään. On oikeastaan osannut näissä treeneissä ihan kaiken?? Ja epistolassa ollut metallihyppyä lukuunottamatta (ja paikkaliikkeitä) kaikki muu. Täytyy se metallikin muistaa huomenna.

Vanttu ei edelleen tee mitään ajatuksella. Tänään teki lelupalkalla kapulan noutoa (ei vieläkään tuo sivulle asti), maahanmenoa liikkeestä namia heittämällä eteen (ekaa kertaa taisi mennä melkein hyvin?), seis liikkeestä. Tätä ei osaa, nyt ei halunnut enää lelua, kun oli nälkä ja sai just ennen namia. Leikittiin sitten vielä hetki leluilla silti, kun en halua siitä Håpkakkosta (vain namit kelpaa, jos niitä on). Loppuun tilkka seuraamista ja musta Vantun seuraaminen on superhienoa. Melkein kuin ToTo. Vaikka ei taida vieläkään osata sivua ilman namiapua?

 Sorlammilla mä haeskelin "omaa" käpyä.
 Ja Vanttu löysi maa-ampparipesän. Osan sai itse pois kierimällä, pari otin minä


 Hurraan aamutreenien jälkeen vähän Rusan kallioilla kirmaamassa.


lauantai 7. syyskuuta 2013

Ei TVTVA vaan THETVA

Tai ehkä se TheTVA näyttäisi paremmalta? Nadja siis sanoi olevansa treenejä vailleTVA. Minä olen sitten treeneistä huolimatta eiTVA....

No tokokisoissa. Paikkamakuussa oli haistellut ja kieriskellyt??? Sai vitosen. Kymppi istumisesta. Luoksetulo 9, olisi saanut mennä maahan nopeammin. Z meille hyvä. Istumaan olisi kait voinut mennä nopeammin 9. Kisat olivat aika pitkässä nurtsissa. Ruudussa ei löytänyt merkkiä alkuun, ruutumerkit olivat punaiset, lähti ruutu käskyllä kohti vaaleanpunaista törppöä radan reunalla. Ohjatussa ei löytänyt merkkiä (taas punainen), eikä nähnyt kapulaa. Aurinko paistoi suoraan silmiin. Eikä nähnyt hyppynoudossa metallikapulaakaan. Siinä huusin ehkä tyhmästi Håp, ja palasi takaisin ilman kapulaa. Hypäten kyllä hyvin ja hyvällä vauhdilla. Kaukoissa annoin kait yhden käskyn liikaa ja sekin nollille. Tunnari ihan ok 8.5. Ja seuraaminen ole meille tosi hyvää, oli vielä vika liikekin.
Kukaan ei saanut tulosta!! ?? Tuomarin loppukommentti oli, että kannattaisi pitää treenitauko ja keskittyä vauhdin ja hauskanpidon hakemiseen.

Samaan aikaan Kivikossa Ida tehnyt ROssolla kait tosi hitaan vitosen, mutta tuli sillä junnupiirinmestiksissä kolmanneksi! Ja Elsa sai Suvilla suvitusnollan saaden hopeaa. Ja sokerina pohjalla Leo Saagan kanssa myös nolla ja piirinmestaruuskultaa! Olipa taitavat serkukset!!!!

 Sorlammella mulla oli ainaski hauskaa.
Kultapoika.

perjantai 6. syyskuuta 2013

sikinsokin

Kaikenlaista tällä viikolla.
Kauhean tyytyväinen koiriini Olarissa agilitynäytöksessä. Kaikki menivät myös vieraiden lasten kanssa, jopa Vanttu (vain putkeen, mutta silti). Ja Vanttukin oli ihan onnessaan, mitä enemmän ympärillä tapahtui. On ne jollain tapaa tosi täyspäisiä.
Suvi ollut parempi. Tosin tiistai-illan treeneissä en saanut mitään onnistumaan ensimmäisellä yrityksellä. Mutta eilen junnutreeneissä Suppana kulki Elsan kanssa hyvin. Ehkä vähän väsähti vikalla radalla ja kopsautteli rimoihin, sitäennen hyppäsi oikein hyvin.
Keskiviikkona Vanttu kävi kolmannen kerran lampaita katselemassa. Ja on kait ns. syttynyt. Ainakin kovin innokkaasti olisi lampaiden perään juoksemassa. Oli nyt liinassa ja yritettiin saada kiertämään lampaita sensijaan, että lähestyy laumaa ihan kohtisuoraan. Mitään en itse tuosta lajista tiedä, käyn nyt ehkä kerran ja sitten keväällä uudestaan, jos siltä tuntuu. Ja oliko se niin, että talvella piti opettaa luopuminen ja maahan meno....
Eilen illalla nauttimassa mökistä koirien kanssa itsekseni. Ja kun oli aikaa, katselin netistä pentuvideoita. Ja ahdistuin. Enhän mä ole opettanut koirilleni, varsinkaan Vantulle yhtään mitään. Ja en ole edes varma enää, osaankokaan opettaa. Teen kyllä kaikenlaista, mutta se kultainen punainen lanka loistaa poissaolollaan. No, on nuo aiemmatkin jotainoppineet, ehkäpä tää viimeinenkin?
Vanttu teki eilen junnutreeneissä lasten tutustuessa rataa putkesta niistohypylle. On se kyllä ´tätinsä kaltainen. Lähtee mun liikkeen perään ja ei hyppää, jos lähden heti liikkeelle. Eihän sille toki mitään niistoa ole opetettukaan, mutta hämärän muistini mukaan Håp hyppäsi silti heti ja Suvi ei hyppää niistohyppyjä vieläkään... Palasin sitten takaisin hypyn tarjoamiseen. Yhden hypyn siis ja ihan pentutreeniä, en auttanut ollenkaan. Osaa se yhtä hyppyä tarjota hetken mietittyään.
Håp teki tänään mökkipihalla (juu, viikkoa ennen kisoja ei treenata, saatan muistaa jonkun mulle joskus jotain sellaista sanoneen) tunnarin, nosteli mitä sattuu ja toi sitten lopulta aina oman. Tosin ekalla kerralla vei omansa kukkapuskaan... Ruutuun meni kyllä, heti maahan vaikka sanoin seis... Ja ohajtussa haki kyllä oikean kapulan, vaan ei tehnyt merkkiä. Huomenna me niin juhlitan EVL ykköstulosta????
Mutta mökillä oli muuten ihanaa. Nurtsi leikattu, ämpärillinen puolukkaa ja parin tunnin metsälenkki koirien kanssa. Vantulla joku täystuhopäivä, en jaksa edes luetella mitä kaikkea tänään hajoittanut. Sehän ei edes ole eroahdistunut, sillä vaan pitää olla jotain suussa koko ajan.
 Metsälenkillä.
 Mikan vene ollut koko kesän tosi vähällä käytöllä. Tänään koirat keksivät, että sen päällä voi leikkiä.

 Mökkirantaa. Alakuvassa kokeilin jotain höpöhöpö asetuksia.

 Nykyään Vanttu menee veteen jo ihan itse, ei tarvi houkutella.
Hurraalla ensi viikolla vuoden treenipläjäys. Kolme päivää Jannen treeniä ja Jenny vielä perjantaina!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kesähaaste



Haastetehtävänä oli ladata 7 kesäkuvaa ja kommentoida niitä yhdellä sanalla. Ja haastaa 7 blogiystävää tekemään samoin. Kiitos Lentsulle tästä hauskasta haasteesta!
Ja haasta seuraavat blogit (en osaa linkittää osoitteita).

Sirpa ja Pörje
Jenni ja Elvis/Eino
Sini ja Spes/ Hugo
Elsa
Saija koko eläinlaumansa kanssa (vaikka en pääse lukemaan sun blogia!)
Tiiu
Laura (Elsan kaveri)

Tässä kuvat

 Kimppatoko
 
 Mansikat
 

 Perhe(osa siitä)
 

 Mökkimetsä.
 

 EO
 

 Etenemäennenkaikkea
 

 aamuratsastus






sunnuntai 1. syyskuuta 2013

mixed feelings

Eilen kurssikaverin ihan mielettömällä hiekkarantamökillä Håpin ja Vantun kanssa. Painoivat rantavettä pitkin tuntitolkulla onnessaan. Aamulla mökillä kerran ruutu Håpille- ihan älyhieno.En uskaltanut ottaa uusiksi. Ja ollaan tehty pentuseuraamista kovin. Aika kivasti tuokin? Ja jääviä talliretkien aikana. Tokokisat ensi lauantaina... Vanttu tekee ainakin pupua joka päivä. Pupuvalioksi alle vuotiaana?

Tänään Purinalla. Idalle totaalinen unohdus aksaradalla Rosson kanssa. Hyppiksen lapsi osasi, mutta Rosso ei enää liikkunut yhtään mihinkään.
Håp meni hyvin. Hyppiksellä olin valssilla edessä ja rima alas+ yksi kaarre. Mun on opittava kääntämään se myös kauempaa. Mutta ei se huono rata ollut. Eka aksarata ehkä meidän paras. Meni kait kovaakin (ei tuntunut nopealta), mutta tuli jokaiseen ohjaukseen kuin oikea agilitykoira. Yes!. Ja vaikka ajassa hävisi RaiRaille selvästi, oli muuten ihan meidän kärkikoirakkojen kanssa samoilla luvuilla. Hyvä HÅP! Vika aksarata muuten ok, mutta mä unohdin radan ja sillä aikaa kuin seisoin miettimässä, Hopsu meni putkeen hypyn sijaan.

Ja ne mixed feelings tuli Suvista. Ekalla radalla mokasin itse, meni yhden hypyn nurinpäin. Tokaradalla KOLME rimaa. Ärähdin, tuli kepeiltä pois ja sitten en enää ohjannut. Vikalla radalla empi jokaista (lähes) hyppyä, otti riman ja mun miettiessä keskeytänkö, hyppäsi Suvi muurin kautta kotiin. Ihan kokeilin äsken katsoakin sitä. Ei sillä jaloissa/selässä mitään taida olla, mutta tulehdusarvot olivat yläkantissa. Pikkaisen ripulilla oli, mutta en tiedä selittääkö (rakas kakkapäiväkirja: on siellä normaaliakin ulostetta). Ensi viikonloppuna olisi piirinmestikset. Taidan jättää väliin, jos ei tokene levolla.

Ja Vanttu on 45,5 senttiä korkea. Ei tullut mediä. (Ei pitänytkään tulla).


Minnamin "mökki"ranta oli kyllä ihan mieletön!!!