Hitsi, kun en saa muka kirjoiteltua.
Mutta viime viikonloppuna maakuntakierroksella. Ensin Kokkolassa moikkaamassa vanhempia ja kaksi starttia Håpille. Ekalla noin 18 hylättyä suoritusta 20 esteellä mun hölmöilyn takia. Toka rata oli hieno, mutta tuli ekan esteen ohi. Olin kakkosella pakkovalssilla ja nähtävästi ohjasin itse ohi? Rauno Virran kohtuu haastavat, mutta kivat radat. Hienosti Hopsu haki kepit!, eli treeni alkaa tuottaa tulosta.
Sunnuntaina olikin sitten Jyväskylässä ehkä meidän hienoin agipäivä koskaan. Molemmille koirille kaksi starttia. Ja lopputuloksena neljä nollaa!!!! Jari Suomalainen oli näiden koukeroiden takana. Olisin ajatellut, että hän tekee totaalisesti meille mahdottomia juoksuratoja. Eli etten vaan mitenkään ehdi. Mutta ehdinpäs. Yes! Minusta radat vielä onnistuivatkin hyvin, eli kovin paljoa paranneltavaa. Koiriakin melkein 60. Suvi voitti ja oli kolmas. Håp molemmilla radoilla toinen ja valioitui. Håpin 3 vuotissynttärit ovat ensi viikolla, eli kirjastonhoitaja onnistui tuplavalioitumaan niukinnaukin kaksivuotiaana. Ei ihan huonosti. Ida videoi. Näkyy hiukka sinnepäin, mutta linkki https://www.youtube.com/watch?v=M_lDTrm7FVI&list=UUsoObrFfC7SjS6V2h_ENBxA
Noin muuten olen treenaillut ennenkaikkea Vanttua. Trkmanin temppuilua, laitetaan nyt linkki meidän läksyvideoonkin. Piti tehdä muualla kuin kotona. Menee sinnepäin, mutta tästä videosta sai palautetta " hyvä 2on-2off, auta peruutuksessa kävelemällä koiraa kohti ja tee seinän vieressä, laita painavampi tötterö pyörimiseen, koiralla ei ainakaan ole ongelmaa siirrellä esineitä, jee sammakolle"
https://www.youtube.com/watch?v=iPzAZZQpwcg&list=UUsoObrFfC7SjS6V2h_ENBxA
Kuvaajana Salla, nauru on hänen...
Vanttu on myös tehnyt vinokeppejä muutamaan kertaa, paranee, mutta ei kestä suoristusta. Eli vinona mennään. Rengasonnistuminen jo 80%. ainakin. Ja puomimaassa onnistumis% ehkä 70? Ohjauksiin saattaa tulla hirmu hyvin mun mielestä, tai sitten olen tehnyt liian helppoja tehtäviä. Jahtaa kyllä edelleen mua, mutta nyt olen palkannut mahd paljon maassa valmiiksi olevalla lelulla. Jonne toki välillä juoksee ohittaen esteen. Perjantaina harjoittelin eteen lähetystä. Sitäkään kun en ole muistanut tehdä.
Hurraan kanssa olen nyt ollut kaksi kertaa Janne luona. Ja taas tulee linkkiä. https://www.youtube.com/watch?v=Cr-B-LGNNdg&list=UUsoObrFfC7SjS6V2h_ENBxA
Eihän tuolla vielä olympialaisiin mennä, mutta on se Hurraan raviksi hyvä alku.
Ja muuten nautittu mielettömän hienoista ilmoista ja asuttu metsässä kaikki aika, mitä ei ole tehty töitä.
Kauhiasti mua on kehuttu viimeisen parin viikon aikana. Mitään hamppareita tai muuta kivaa en kyllä ole saanut, vaikka sanovat mun nyt olevan sellainen valiokoira.
koirat
lauantai 29. maaliskuuta 2014
torstai 20. maaliskuuta 2014
Vanttu aksaa
Tai aksaa nuo muutkin, mutta Vantun aksa mietityttää.
Eilen olin Janitan luona. Vanttuhan menee kyllä kovaa (mikä mulle aina niin huisin tärkeää), mutta sehän jahtaa??? Ja kiroilee. Ja ei pysy lähdössä. Eli meni kymmenen kertaa (tai ainakin monta) ohi putken, kun juoksi mun perään. Jos ei tajua (ja usein ei tajua), hermostuu ja ihan oikeasti kiroilee. Se ei hauku kimeää haukkua kuten Suvi mennessään, vaan karjuu mulle. Ja puree. Ja puree aika kovaakin. Ja ei osaa VIELÄKÄÄN sitä kontaktitemppua, eli ei oikeasti tajua, mihin pitää tassujen osua. Edes maassa olevalla puomin pätkällä. Eli palaan maapuomiin. En palkkaa kädestä.
No en toki tänään muistanut alkuun tuota palkkausasiaa, kun tuurasin Saagajunnua Sepon treeneissä. Vanttuhan kävi tänään ekaa kertaa tosi kuumana alkuun. Rimoja lensi, ampui putkiin. Ja tuijotti hypätessä ylös mun kättä. Karjui ja räkä lensi. Ja minä kiehuin. Suvi huusi taustalla ja meinasin jo heittää hanskat tiskiin. No Suvi poistettiin, laskin kymmeneen ja yritin itse rauhoittua ja menihän tuo. Teki saksalaisen, viskileikkauksen ja kesti putkella takaaleikkauksen. Mutta tarvii kyllä nyt miettimistä palkkauksen suhteen, ettei ala pomppimaan selkä väärinpäin ja pää ylhäällä, huutaen samalla kaikki osaamansa kirosanat. Ja pitäisi toki opettaa ne kepit, rengas kunnolla, kontaktit ja radanlukua...
Ja pitäisi Vantulle tietty opettaa tokoakin. Ja niitä temppuja. Tai tehdäänhän me molempia, mutta tehdäänköhän oikein ja tarpeeksi???
Håp oli Idan kanssa oikein hieno tänään. Ida osaa jo aika hyvin katsoa koiraa ja pitää joka esteellä huolta, että saa kurssin kohti seuraavaa oikeaa estettä. Hauska kattella. Samoin Suvi meni upeasti Elsan ohjaamana. Viikonloppuna onkin kaukokisoja, kun lähden lasten kanssa Kokkolaan ja Jyväskylään. Peruin tokon, niin nyt sitten aksataan. Håpille yhteensä neljä luokkaa ja Suville kaksi.
Janitalla eilen oikein hyödyllinen tunti. Suvin kanssa mun täytyy muistaa pitää käsi alhaalla. Kaikkien kanssa huolehtia ennakoinnista ja esteen lukituksesta. Muistaa, että ne koirat näkevät jalat, eivät kuuntele niitä suullisia ohjeita. Ja pitää vaikka jeesusteippiä sen suun edessä! Ja Håpille pitää opettaa jarru. Sehän siis ihan oikeasti tarvii melkein pysäyttämisen koko keholla, että kokoaa esteelle.
Vaikea muistaa, että aamulla oli ihan sikamakee ilma. Äsken tein lumitöitä ja lunta oli tullut useampi sentti.
Metsälenkin jälkeen koirat kiinni ja Hurraalle pikkaisen ravitöitä.
Oli siellä pellolla Suvi ja Rossokin, mutta nämä kaksi osuivat useammin kuvaan.
Ainiin. Vanttu ilmoitettu näytelmiin!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
FI TVA Håp
Tulihan se viimeinen ykkönen! Ja kiitos Iriksen, ihan on videollakin. Heti, jos meinaa nousta tittelit hattuun, voi käydä katselemassa tuon. Eli kiltisti saa pisteitä, ja ei mene reippaasti, eikä ihan niin tarkastikaan. Mutta ykköstulos on ykköstulos ja siitä olen tosi onnellinen.
Tämä tokoprojektihan alkoi 2,5 vuotta sitten ihan tyhjästä. Oli naamakirjaleukailua Lentsun kanssa (jota en tuntenut silloin ollenkaan). Lentsu kohkasi tapansa mukaan, kuinka toko on kivaa ja minä ehdotin hänelle, että kouluttaa meistä Hopsun kanssa EVL koirakon ja jos toko on sittenkin hänestä kivaa, voittaa tämän haasteen... Lentsuhan otti haasteen tosissaan ja mulla on vieläkin tallessa hänen ekalla tunnilla antamansa "ohjekirja"
Kuvasta ei ehkä näy, mutta mä olen ihan lukenutkin tuota monesti- on ihan kuprulla! Voip olla, että koutsille aina välillä tuli mieleen, että helpompiakin projekteja maailmassa olisi ollut?
Ja linkki siihen tämänpäivän kokeeseen on http://www.youtube.com/watch?v=171mx08POk8&feature=youtube_gdata
Toki tähän tuloskeen on muitakin auttajia ollut. Useammat T&T treenit on vedetty aina yhtä hauskassa partneriSadun seurassa. Hanskun kanssa metsälenkkien lomassa reenattukin, Nina auttoi ennen viimevuoden SM kisoja ja Jessican luona olen käynyt nyt tämän talven aikana muutaman kerran. On ainakin ollut pätevät opet!
Nyt on sellainen olo, että Håpin tokot oli vähän niinkuin tässä. Mutta en mä kokonaan meinaa lopettaa tokoilua. Koitetaan saada Vantusta vähän innokkaampi. Olen ainakin ehtinyt tässä matkan varrella nähdä monia hienoja suorituksia, eli verkkokalvolla olisi kuva, millaiselta haluaisin koiran siellä kehässä näyttävän.
Juhlat tarttis järjestää. Olen mä senverta tyytyväinen ja onnellinen tästä tittelistä. Tuomarina muuten oli Laisi. Aika sopiva. Hänhän on Håpin tokouran aikana joutunut kertaalleen laittamaan kehäjärkän uusiksi, kun Håp lukitsi itsensä autoon. Kerran Håp kävi kehänauhan ulkopuolella juomassa, palasi takas nostaen matkalla sen ohjatun kapulan ja palautti sen moitteettomasti. Oiskohan ollut myös perheLaisin koe, missä tuo koira haahuili sinnetänne (ruutu oli käsky) ja lopulta löysi ihan väärästä kulmasta kapulakasan ja toi sitten yhden mulle onnellinen ilme naamalla. Ja molemmilta Laisin perheen jäseniltä olen myös saanut monta neuvoa matkan varrella.
Ja sokerina pohjalla. Velipoika Spesille myös ykköstulos tänään. Speshän tekee oikeasti tosi makeen näköisesti tokoa, Sinistä ja velipojasta taitaa tulla varsin päteviä TVA tittelin jälkeenkin.

torstai 13. maaliskuuta 2014
sähköpaimen
Koirat ovat erilaisia. Mun kaikki koirat ovat saaneet tuta sähkölangasta. Suvi ja Rosso vaan varovat, jos sähkö napsuu. Tänään olin lähdössä koirien kanssa vikalla tallilla raviradan ympäri kävelemään. Olisi pitänyt mennä napsuvien tarhalankojen välistä. H ja V ilmoittivat ykskantaan, että eivät tule (olivat toki irti). No päädyin kantamaan Hopsun, Vanttu ei mahtunut syliin niin jäi tallin pihalle. Lenkin jälkeen löysin sen autosta häkistä. Hohhoijaa.
Lasten treenit, otin videotakin, pitäisi jaksaa ladata. Ihan kivasti menivät molemmat koirat tänään.
Suvi on laihiksella. Mä en käsitä miten siitä aina tulee noin paksu?? Oli eilen Piiralla ja oikealta puolelta juntturassa. No nyt saa taas vapaaviikonlopun, kun ohjelmassa on vain Hopsun tokot, ei muuta.
H on reenannut jokapäivä tokoa. Ohjattu oli hukassa, mutta kummasti treeni taitaa tehdä tehtävänsä ja tänään haki hyvin. Tai itseasiassa lähti hienosti vasemmalle, mutta himppasen turhan jyrkkään. Juoksi metsänreunaan ja haki pusikosta sinne syksyllä unohtuneen kapulan... Ja kuunteli heti perän käskyn lähteä oikeallekin. Tunnari tänään ja siinä on pätevä minusta. Z asentoja tehty jokavälissä ja jos taas jättää kisoissa istumatta, en tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaukot ovat sellaiset liikkuvaiset, mutta kokonaispaikka pysyy samana. Kelvatkoon. Istumista ovat Vantun kanssa treenanneet ruoalle pari kertaa. Vanttukin pysyy, kun H vieressä. Ja seuraamista tehty ja stoppeja kierroista.
Suvi on tehnyt noutoa niin, että heitän kapulan kaikille. Suvihan ei sitä muiden anna nostaa, niin nyt tuo oikein hienosti mun eteen. Ei sivulle asti vielä. Samoin S on tehnyt i-m vaihtoja. On hidas niissä.
Ja Vanttu tekee seuraamista, tänään lasten rataantutustumisessa vähän agia ja tokon AVO hypyn. Tänään juoksi hyvin molemmat kerrat kontaktin läpi. Eilen oli ihan hakusessa.Nyt olen nostanut sen puomin alastulon yläpäähän ja päästänyt siitä hetsaamalla alas. Ei ole enää pyyhettä.Vanttusen vauhti vaan kasvaa kokoajan, saapi nähdä pärjäänkö noilla juoksuilla sitten joskus?
Ja Vanttu treenaa temppuja Trkmanin pentukurssilla. Uskaltauduin tänään laittamaan sinne meidän toisen treenivideon. On nyt oppinut sammakon pedin päällä ja vinhan pyörimisen alustan päällä, mutta vaan toiseen suuntaan.
Ja ilmat on olleet ihan super! Olemme koirien ja vähän Hurraankin kanssa viihtyneet metsäretkillä.

tiistai 11. maaliskuuta 2014
Vanttu 1v!
Kyllä mä sitten tykkään tuosta höpsökoirasta. Aika sama, tuleeko mistään koskaan mitään, Vantun kanssa tekeminen nyt vaan on supernastaa.
Aamulla ulkoilua, heppailua, pitkä metsälenkki. Päivällä aika paljon töitä (Håp teki minitauolla ohjatun). Illalla agitreenit. Mulla on kolme erilaista koiraa... Ei tule helpottamaan ohjaustani (kun nyt en ole Luojan lahja tälle agilitymaailmalle muutenkaan). Suvi pitää viedä (hyppää kyllä huonommin nykyään?) kunnolla esteille ja mä en saa pysähtyä missään vaiheessa. Toki osaa paljon ja hakee kepit, kontaktit jne. vähän sinnepäinkin ohjauksella. Håp on malli minä irtoan mihin vaan, käyn tekemässä esteet kaukanakin, aika hyvä jo kepeillä, mutta pitää kunnolla kääntää. Ja hitto, mulla meinaa mennä hermot sen kanssa, kun en itse muista sitä ajoissa kertomista ja koira ampuu viisi metriä eteenpäin jokaisesta kädenhuitasusta. Ja meinasihan mulla mennä Håpsun kanssa hermo viikonloppunakin, kun kuvasin höpöhöpö haastevideota. Laitoin koirille ratsastajanuket. Suvilla on ollut ennenkin, se ei välitä repunpäälle ommellusta nukesta mitään. Eikä välittänyt Vanttukaan (ei edes tainnut huomata, että selkään pantiin jotain). Ja sitten Håp. Ei voi liikkua, ei voi tehdä, jos nukke selässä. Hohhhoijaahåp, sanon minä.
Mutta takas agiin. Jos ohjaan Suvia kuin Håpia, niin yhdelle radalle saan ainakin kaksi kieltoa ja pari empimistä päälle. Ja Vanttu teki tänään ekaa kertaa (tosin monessa pätkässä) saman radan kuin isot koirat. Kepit skipattiin tarkoituksella ja puomi tehtiin vain alastulo-osa. Ja oisinko saanut samanlaisen kuin nuo muut? No en oo. On nopeampi kuin Suvi ainakin noilla matalilla hypyillä (nyt oli 35 ja joku saattoi olla 40), mutta samankaltainen sähikäinen. Irtoaa hyvin, mutta kiirehän mulla senkanssa tulee. Eli kauhean ajoissa pitää kaikki kertoa, mutta mitään "tee miljoona vastakäännöstä kuten Håpilla" ei tartte.Ja sittenkun se joskus sen juoksupuomin oppii, en ehdi sitte yhtään mihinkään. Nyt jo kiihdyttelee hetkittäin aika hurjaan vauhtiin... En tiiä, rupeeko rimat lentämään. Nyt niitä tulee joku siellä täällä, ei vielä mitään ahdistusta aiheuttavaa, mutta enemmän kuin ei mitään. Mutta minusta Vanttu on makee. Hämärän muistini mukaan no muut osasivat vuoden iässä kepit ja kontaktit ainakin auttavasti. Vanttuhan ei tosiaankaan osaa. Ikuna ei ole mennyt A:ta (tai no kerran juoksi Suvin perässä vahingossa), puomia ei ole mennyt kokonaisena kuin vahingossa. Keinun se minusta osaa, mutta ei toki siinäkään osaa mitään odottamisia tai mun irtoamisia tai kokonaan itsenäistä keinua. Pussia ei ole mennyt kuin muutaman kerran (ei kyllä pitäisi olla ongelma). Rengasta on mennyt. 20% taitaa mennä sivusta (tässäkin hitaampi oppija kuin nuo muut?).
Vantun "my favourite things" taitaa olla ihan kaikki. Rakastaa ruokaa, rakastaa juoksemista, rakastaa temppuilua, tykkää nyt ylipäätään kaikesta puuhailusta. Ja jos ei ole puuhattu neidin mielestä tarpeeksi, jatkaa touhuilua kotona itsekseen kaiken kielletyn parissa... Mutta on kyllä mun päivieni ilo. Mähän tulen hyvälle tuulelle jo sitä katsoessani!
Metsälenkkikuvia tältä päivältä. Tai siis eiliseltä. Nyt on jo myöhä.

perjantai 7. maaliskuuta 2014
sillisalaattia
Ollaan me treenattu vaikka mitä ja käyty koulutuksissakin, mutta aika päivittämiseen vaan hävinnyt jonnekin. Tällä viikolla tekosyynä ollut tämänpäivän säteilyturvatentti, johon ex tempore kuulin tiistaina pääseväni. Parin opintoviikon asiat opiskeltu parin yön aikana, edellisestä tentistä kait 15 vuotta ja opiskelurutiineista muutama sitäkin enemmän. No kuulen myöhemmin, menikö läpi, ei se ihan mahdottomalta vaikuttanut. Palkitsin itseni ostamalla kasan tulppaaneja, Eccon kengät ja karkkia!
Viime viikolla olin Håpin ja Vantun kanssa Jessican luona. Håpilla taisi olla ohjattu hukassa, tekee kyllä noin muuten nykyään innokkaammin.Vantun seuraamista rukattiin.Jos jää haahuamaan, saa sille sanoakin ja jo vaatia paikkaa sivulla. Välillä tosi nopsa palkka, välillä tehdään suunnitellusti pidempi. Ja opetetaan se "sosiaalinen" palkka. Eli nyt olen sitten koittanut muokata Sirken, Lentsun, vähän Frantsin Ninan ja Jessican ohjeita seuruun suhteen. Ja hei, se paranee??? Ja sen sosiaalisen palkan olen ainakin onnistunut vähän myymään. Yes! Eilen kävin testaamassa Jessican luona AVO leikkimielisessä kokeessa. Tein tosin alokas paikkamakuun, koska en ole ollut piilossa kuin kerran 15 sekuntia. Vanttu oli aika kiva. Joka liikkeessä toki korjattavaa ja parannettavaa, mutta asenne oli hyvä. Ja luoksetulon seis jopa hieno! Sitä on tehty kotona vain kierroista tai putkista ja kas, toimii suoranakin. Håpille Lentsu aikoinaan neuvoi tämän pallonheittopysäytyksen, Vanttukin on ostanut sen hyvin. Ajattelin ehkä toukokuussa viedä Vantun AVO kokeeseen?
Aksaakin treenattu. Viime viikonlopun olin koulutuksessa ilman koiria, mutta ehdin sunnuntai iltapäiväksi Turkuun petunekstarille yhteen sessioon. Vanttu harjoitteli takaaleikkausta, päällejuoksua, viskileikkausta, pimeää putkikulmaa, keinua ja vippausta. Onhan se aika pätevä peli. Mulle lähes kaikki nuo tekniikat hankalia, onneksi koirani ei ole minä. Vantun juoksukontakti menee ehkä eteenpäin. Nyt tehnyt jo kolmella kerralla aika hienoja juoksuja alasmenon päällä olevalle pyyhkeelle. Tänään laitoin puomin pään pöydälle. Ekat kolme loikkasi, sitten seuraavat neljä kaikki hienosti ja jätin siihen. Vanttu teki tänään myös rengasta, keppejä jo keskiosat aika suorana, ruutua, seuraamista ja muutaman minihypyn kääntymistä kokeillen. Håp teki puomia hetsaten namille, istumista liikkeestä, ruutua ja merkkiä.
Pitkähkö metsälenkki Hurraa mukana. H ja V hävisivät vartiksi ja tulivat kieli vyön alla takas.
Tiistaina taisivat treenata kaikki. Enää ei voi muistaa mitä tehtiin.
Ainiin. Vanttu osallistuu Trkmanin pentukurssille. Tähänasti harjoiteltu alustaa (osaa hyvin), sammakkoa (tänään taisi hoksata idean), laatikkoon menoa (menee, jos iso laatikko). Minä en kovin mairittelevia arvioita täti Silvialta saanut, en ole uskaltanut laittaa uutta videota arvioitavaksi.
Ja varmaan sata muuta juttua. Tekevät ruoalle yleensä kait viimeaikoina joko temppuja tai kaukojen asennonvaihtoja. Istu/maahan Vantulla läheltä hyvä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)