Vuoden vikat kisat (vain Vantun kanssa, muita ei ollut ilmoitettu).
Olin jo kuullut, että ovat ajoissa, mutta silti meinasin myöhästyä rataantutustumisesta. Lämppähyppyjä ehdin onneksi tehdä palkintojenjaon aikana (Vanttu lähti toisena). Hyppäsi viisi kertaa ja pudotti kolme rimaa... Eli todella luottavaisena radalle :D. Pysyi lähdössä vain parilla ylimääräisellä käskyllä. Hyvä alku, mutta keppien jälkeen olinkin sitten jo myöhässä ja suunnitelmat menivät uusiksi. Valssien sijasta takaaleikkaus putkelle ja keinulle. Keinulla himmasin itse ja karjuin keinua. Odotti! Sama systeemi A:lla ja odotti hienosti mun lyllertäessä valssaamaan eteen. Lopussa ei toki lukenut takaaleikkausta (tai ehkä siinä ei ollut mitään leikkausta?) ja jatkoi suoraan. Tämän olin onneksi ennakoinut jo rataantutustumisessa ja onnistuin huutelemaan talenttini vikalle hypylle. Nolla, ei kovin nopia, mutta riitti sertiin ja toiseen sijaan. Tosi hyvä fiilis. Nyt pääsee kaikkien kanssa samana päivänä ja samoihin luokkiin kisaamaan.
Noin muuten se kullannuppu kyllä menee niin jumalatonta vauhtia treeneissä, että enhän mä kerkeä mihinkään. Ja kun ei ole teknisesti kovin taitava vielä, taitaa tulla pitkä tie ennen kolmosen nollia...
https://www.youtube.com/watch?v=5LSnqXM_KHA&feature=youtu.be
Taijan mies oli ihanasti videoinutkin meidän räpellykset. Linkin takaa ne löytyy!
koirat
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
It's beginning to look a lot like Christmas!
Hämmentävää, mutta mä olen kaikissa joulutouhuissa aika ajoissa. Ehkä siksi, että suosiolla olen jättänyt ison osan tekemättä?
Eli aikaa lenkkeillä ja treenata. Tänään satoi Espoossa inasen luntakin, kun olimme Hurraan ja koirien kanssa kävelyllä. Ja sitten KKK:n agihallilla paistoi aurinko. Ihanaa! Vain Vanttu teki agia. Perjantaina kaikki käännökset valui, tänään jos tein valssit ajoissa, kääntyi ihan pennin päällä. Ja selvisi keppihaasteesta!!!! A:lle ei sitten osannut pysähtyä ollenkaan, jos tein sokkarin edessä. Yhden onnistuneen jälkeen lkkirmasi taas kaksi läpi. Lopetin lopulta siihen yhteen onnistuneeseen.
Kohta Sennin tokotreeneihin. Toko ei treeneistä huolimatta suju. Ei stoppaa nopeasti, kaukoissa takajalat liikkuu, istuu hitaasti, seuraa kait hyvin? Ja ruutu on aika ok. Merkkiä en ole tehnyt, pitäisi kyllä.

perjantai 19. joulukuuta 2014
Enempi tuumailua kuin tekemistä?
Viime sunnuntaina koko köörillä Lempäälään. Eka radalta napsahti voitto Håpille ja Roti toinen!!! Koiriakin 53, eli olipas nuo päteviä. Eivät olleet huikean nopeita, mutta menivät esteet oikeassa järjestyksessä ja Hooppa osaa nyt pienen muistuttelun jälkeen ne kontaktiktit! Toka radalla unohdin ohjata Hopsulla vikan putken ja siitä ohi. Siihen meni tuplanolla. Mutta Satupa tekaisi sellaisenkin!!! Ja Sirpa ja Pörje olivat voittaneet JATin kisoissa yhden kolmosten luokan. Hyvä Supsukan lapset :D Se äitikoirakin teki yhden nollan. Itse torveilin putkeenlähetyksen ja keinun. Niissä paloi aikaa, muuten hyvä rata.
Vanttu meni kovaa. Siinäpä se lyhyesti ne positiiviset kohdat?
Tokon treenaaminen vähän sellaista ei selkeää ideaa mitä tehdään. Stopit on huonot.
Treeneissä tiistaina ja torstaina. Vanttu kyllä irtoaa, mutta josko sille ne käännöksetkin opettaisi? Kääntyy välillä ihan sairaan makeesti ja välillä hyppää kuin Håp ihan ilman kropan kääntöä? Tänään kokeilin lelulla vahvistaen käännättää. Josko nyt näitä loman aikana. Håp törmäsi renkaaseen Lempäälän kolmannella radalla ja tais ottaa vähän osumaa selkään. Ollut inasen jäykkä minusta.
Ilmosin Vantun Lahteen, mutta maltoin jättää nuo kolmosen koirat pois sekä Riksusta että Lahdesta. Mä en oikeasti halua sinne EO:hn?
Ja nuos porsaskoirat karkaa taas (oli parin viikon tauko, että eivät tätä tehneet) tien yli äkäisen naapurin pihaan, heti kun silmä välttää. Mikään ei saa mua niin raivon partaalle kuin tuon tien ylitys.

perjantai 12. joulukuuta 2014
Harmaata
Mä tykkäisin ottaa kuvia, mutta viime viikkoina en ole nähnyt aurinkoa kuin vilauksesta ja aina silloin olen ollut töissä... Ja, koska aloitin valivalilla, jatkan. Olen ollut yli viikon kipeänä, jopa niin, että viime viikonloppuna peruin kisat. Eli oikeasti pipi.
Mutta nyt on muutamana päivänä vähän treenattukin. Vanttu tokoa ja agia, muut agia.
Sennin kurssille raahauduin viime su kuumeessa. Koska ei oltu mitään treenattu, ei me mitään osattukaan. Kaukoja kokeiltiin laittamalla namia eteen ja antamalla siitä. Mahdollisti mun menemisen vähän kauemmaksi. Ne hiton seiso maahan ei ole hyvät (eikä seiso istukaan ole). Aina liikahtaa inasen takatassu. No, jatkan tällä ja koitan huomata ne onnistuneet ja superpalkata ne. Kokeilimme me takapalkallakin. Hauska sen takapalkan kanssa, kun luvan saatuaan kirmaa sinne ihan onskuna. Mutta ei se auta tassujen pysymiseen yhtään.
Tänään tein Sporttiksella hyppyä metallilla (jäiköhän muuten sinne se metalli...). Ekan heitin keppien taakse kauas vinoon. Lähti hypyn kautta, mutta toi ilman hyppyä. Toinen parempi heitto ja ok muutenkin. Tunnari oli eka super (vahingossa?), toka räjäytti koko potin ja toi mitä sattuu, kolmas hieno. Hienoa seuraamista muutaman käännöksenkin kanssa.
Agin tiimoilta käväisin ke Turussa Janitalla. Keppien sulkukulmaan niin, että putki siinä loivalla mutkalla vieressä ja hypyn kautta tiukasti piti mennä. Tein kaikilla koirilla samat virheet. 1. lähetys liian kaukaa ja keskelle keppejä 2. juokse liian lähelle ja peitä kepit-koira putkeen 3. mene oikeaan paikkaan ja avaa rintamasuunta sinne putkeen-koira menee putkeen 4. jää pikkuisen liian kauas- koira menee kakkosväliin 5. Huuda ihan pirusti. Koira pyörii väkkäränä ja huutaa myös (Suvianne) JOS menin pikkuisen keppien puolenvälin taakse, ihan keppien vieressä, katse siellä mihin halusin koiran menevän, pidin käden alhaala ja sanoin nätisti kepit- JOKA koira meni oikein. Kannatti silti tehdä ne virheet aina uudelleen?
Tiistainakin treenasimme keppien hakua muiden esteiden välistä, Vantulle lähtöä, Håpille A:ta niinettä kiritän vieressä (ottanut tässä kahdesti nyt virheen kisoissa), takaakiertohyppyjä ja vedätystä renkaalle Vantulla, Suvi vaan kokeili vähän tuota kaikkea. Oli treenit ajatuksella ja oli tosi kivaa.
Tänä aamuna Sporttiksella keppihaastekokeilu. Håp meni tokalla kerralla ilman sen kummempaa kokeilua. Suvianne tarvi kerran namin ekaan väliin, sitten meni tosi hienosti, Vanttumuru kävi kislan päässä hyppäämässä hypyn, jotta sai paremman ja helpomman lähestymisen kepeille. Ja tämän keksi ihan itse. Oli vakaasti sitä mieltä, että kepeiltä ei voi mennä takaisin uudestaan kepeille. Täytyy hakea joku muu este siihen väliin. Muuten Vanttu oli kyllä aika pro. Ei yhtään rimaakaan alas!!

maanantai 1. joulukuuta 2014
2 ja 2
Kakkosluokkalaisella nyt kaksi nollaa. Ja olipa se hieno eilen toisella radalla. Teki pysäytyskontaktit ja meni kovaa. Kakkoseksi, muutaman sadasosan Himolle hävisi, ei harmita, kun oli minusta ehkä meidän paras rata so far? Ekalla radalla huusin renkaalla KEPIT ja rengas hajosi. Otin putken kautta uusiksi (korjasin itse sen renkaan siinä välissä) ja suoraan keppien kautta maaliin.
Vantun tokotreenitkin jatkuvat. Eilen vähän noutoa ja istumista liikkeestä niin, että tulee mua kohti ja naksuttelen. Tätä tehty vähän tänään (lisäsin seisomisen ja istumisenkin siihen, inasen ymmällään, kun ei voinut tehdä vain yhtä asentoa). Kaukoja ruoalle. Paranevat hitaasti. Eilen teimme myös noutoa. Minä sanoin noinniinkuin etukäteen, että ei yleensä varasta, mutta metallia ei niin mielellään ehkä tuo. No Vanttu varasti muutaman kerran ja ei mitään ongelmaa tuoda sitä metallia :) . Kokeilimme sitten vaatia kontaktia muhun, ennenkuin sanon käskyn.
Lauantaina Kotkassa. En jaksa käydä läpi. Olin huono. Kahdella radalla mokasin Håpin nollan kolmanneksi vikalla hypyllä. Ja molemmissa tein muka niiston ja koira hyppäsi vinosti "väärään" suuntaan (siis oikein päin hyppy, mutta eri siivekkeen puolelle meni). Ja mä jäin ihmettelemään, enkä tehnyt mitään. Ei tuu meille Hoopan kans nyt nollia...
Muuten tehty vaan metsälenkkejä ja se metsästävä kirjastonhoitaja on ajanut pupuja. Välillä ottanut Vantunkin mukaan. Pöh tälle.
Ja aamulla oli Kirkkonummella hevosten tarhojen vieressä pellolla NELJÄ hirveä. Hevoset (tai hirvet) eivät olleet moksiskaan. Hienon näköistä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)