Ihan älytön päivä parin huonosti nukutun yön jälkeen (vaikkakin täynnä oikein mukavia asioita, niitä oli tänään vaan ihan liikaa). Illalla vihdoin hetki aikaa ja vähän treeniä Vantulle.
Ruutua alustalle. Kuutamolla, lopulta kolme onnistunutta peräkkäin ja tähän lopetin. Keppejä poikkarilla ja se Suvin hyl kohta käännös. (Tämä myös Suvilla ja vanha jäärä ei opi, jos ei halua. Mulla oli siis vain kuusi verkotettua keppiä ja kahdesti Suvi kääntyi väärin). Kepit Vantun kanssa ok. Puiden ympäri agia (tarjoaa alkuun tokokiertoja aina samaan suuntaan. Aika pian hoksasi katsoa mun ohjausta eikä vaan lähteä suunapäänä kiertämään). Kaukot kolmen metrin päästä sinnepäin. Luoksetulo stopilla takapalkalla kerran. Ja sitten! Tunanri huolellisesti oma lehtien alla verkon edessä ja 20 kapulaa verkon takana. Yrittää mennä kapulakasalle ja kepeille ja nuustaa huolella maata jokapuolelta. Kiellän menemästä kasalle, menee kuitenkin ja ei suinkaan ota niitä hajuttomia kapuloita vaan työntää verkon edestä pois ja tuo OMAN!!!! Otin verkon pois ja kokeilin vielä kahdesti laittamalla oman kasan reunalle ihan muiden viereen. Ihan kuin oisi ikänsä tehnyt tunnaria. Huolellinen haistelu (kapula oli eripuolilla kasaa molemmilla kerroilla) ja toi oman. Jos nyt saivarrellaan, niin palautus oli ravilla. Jospa en nyt tästä ahdistuisi :-). Hyvä Vanttu.
Ja ihan lopuksi sisällä Håp tasapainotteli itseään pupussa. Nostin siitä ylös takajaloille ja kappas, pääsi kerran takas pupuun?? Tätä ei Vanttukaan osaa.
Tilisi ei meinaa huolia kommentteja! Mutta siis: teillä oli niin hieno viikonloppu! OnneaMulla kun ei ole nyt sitä facetiliä niin pitää mennä kahlaamaan yt:sta koko viikonloppu läpi :)
VastaaPoistaNo tyhmää, jos ei huoli kommentteja (niitä kun on kiva lukea :) ). Mutta kiitos onnitteluista. Viikonlopun saldo oli kyllä yllättävä ja iloisesti sellainen! (ja mun tarttis varmaan kans tehdä elämälläni jotain muuta kuin roikkua siellä facessa...).
VastaaPoista