koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

tiistai 10. joulukuuta 2013

Ihan pieleen

meni aamulla. Mulla oli kerrankin aikaa ja maneesi tyhjä. Ajattelin tehdä vähän seuraamista Vantun kanssa peiliä apuna käyttäen. Ei lähtenyt sivulta mukaan vaan jäi tollottaan paikalleen. Tai haahuili metrin päässä. Tai ei pitänyt kontaktia. Mulla hirtti ihan täysin kiinni, laitoin koiran liinaan (ei ollut remmiä mukana) ja kiskaisin napakasti mukaan. No ei auttanut. Tällä positiivisella koulutuksella edes Håp ei uskaltanut sitten tulla muin lähelle. Ja varmaan musta oikein huokui raivoa, kun Hurraakin (joka yleensä tulee kutsusta luo) lähti maneesin toiseen päähän, kun lopetin koirien kouluttamisen ja ajattelin siirtyä ratsastuksen puolelle... Hetki heppailua (meni hyvin-oho) ja uudestaan Vanttu kehiin. Laitoin kiertämään merkkiä ja tällä sain innostumaan, suostui jopa tulemaan melkein sivulle. Jätin tähän. Paha mieli kyllä oli.

Illalla KKK treeniin. No pikkasen oli eri mielentila nyt. Miljoonaa meni Vanttu ja hyvin menikin. Ja osasi seuratakin, tosin tein vain muutaman metrin. Håpkin teki tekniikkapätkiä ja hitsi se meni myös kovaa. Pitäisi ehkä useammin tehdä pieniä settejä, joskus voisi toki miettiä mitä tekee etukäteen eikä aina soveltaa olemassaolevista kuvioista jotain. Vanttu muuten teki tänään lämiskää maassa ja puomilla ja missasi vain kerran!

Tämänpäivän opetus oli, että jos omassa päässä keittää, anna olla, älä treenaa. Ja vaikka Vanttu on aika luupää, sekin on pohjimmiltaan normi paimenkoira ja ei mikään kova. Eli ei saa olla liian tuhma sille.

3 kommenttia:

  1. Mä niin tunnistan tuon tilanteen. Nykyisin yritän oppia sitä tunnistamaan itsestäni, jotta jättäisin totiseksi muuttuvan yhteistyön siihen, ja jatkettaisiin toisella kertaa. Aika pienestä noi karvakorvat tuntuvat huomaavan, että nyt ei matte olekaan ihan rento. Pelkkä kiirekin saa tuon usein aikaan.
    -Anne

    VastaaPoista
  2. Käyn aina välillä lukemassa blogianne ja ihan pakko kommentoida tuota seuraamista, joskus itse saman kokeneena... Aikoinaan ajattelin Skippylle kokeilla pientä hihnapakotetta seuraamisessa, muistaakseni että saisi edistämisen pois. Lopputuloksena se, että koira ei koko kesänä tullut metriä lähemmäs mua. Pasia kyllä seurasi oikeen hyvin :) Että sulla on vielä hyvä tilanne, kun saman päivän aikana kuitenkin sait Vantun tulemaan sivulle ;)
    t. blogi-stalkkeri Riikka

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Täytyy toivoa, että pidempää pelkoa pelottavasta omistajasta ei jää- tänään ainakin ollut normi oma itsensä. En tosin ole paljoa mitään tehnytkään. Tyhmäksi tuntee itsensä, kun ei tajua ajoissa lopettaa.

    VastaaPoista