koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kiva päivä

Ensin tallilla ja metsässä. Hurraalta kenkä irti, niin ei ratsastettu, tallusteltiin vaan. Sieltä vastaanoton kautta mökille. Pikkaisen haravointia. Ei ollut hiirtä loukussa!!! eli onnistunut mökkiretki.
Möksältä Piiralle, Suvi se edelleen juntturassa. Tapasin Sinin ja Spesin. Spes ei tuntenut minua ollenkaan, olisi halunnut tehdä äidin kanssa tuttavuutta. Suvi taas ilmoitti, että on antanut lapsensa adoptioon 7 viikkoisena ja ei halua kuulla enää kuulumisia. Tylsä äiskä.
Turusta hyvissä ajoin Jaakon treeneihin. Kiss ja Vanttu saivat rallattaa pihalla, olipa niillä hauskaa. Hetken ehdin katsella Saijan ja Voltin reipasta menoa ja opetella rataa samalla. Håp meni ekaksi. Koitin kaikenlaisia mulle hankalia ohjauksia. Ja ne oli hankalia mulle. Håp tosin luki ne, jos osasin tehdä. Mutta poispäinkäännöksessä pitää muistaa 90 asteen sääntö eli oma linja suorakulmassa suoritettavaan esteeseen, ÄLÄ aja kiinni siihen esteeseen. Ja ÄLÄ heitä Håpi korkealla kädellä kauaksi (opinkohan tätä ikinä?).
Vanttu oli aika mahtava vaikka itse sanonkin. Teki eilen elämänsä ekat suorat kepit ja tänään sitten teki ne radan osana. Eihän se kestänyt takaaleikkausta kepeillä??? ja tais tulla kesken pois ekalla (mutta meni sisään törkkäsyllä avokulmaan sieltä "väärältä" puolelta). Sai Jaakoltakin kehuja, että irtoaa, kääntyy ja kokoaa ja on sähäkkä. Ja nyt kuulostaa, ettei tehty ollenkaan virheitä. Toki tehtiin, mulla oli korkeaa kättä ja ohjasin vahingossa takaakiertoon poispäinkäännöksellä jne. Mutta sain mä yhdessä kohtaa Jaakon oikein ihastelemaan (esteitä oli ihan kolme siinä harjoituksessa peräkkäin. Olin tehnyt sen jo Håpilla ja Vantullakin väärin muutaman kerran). Mutta siis onnistuin pitämään poispäinkäännöksessä käden alhaalla, katseen oikeassa kohdassa ja linjasin koiran oikein. Ei otettu uusiksi, koska olisi voinut tulla paha mieli! Kai mun pitää osata jonkinasteiset kontaktit tuolle opettaa, pelkkiä hyppyratoja kun ei ehkä voi koko koiran ikää mennä. Eilen ei taas osunut niille juoksuille oikein ollenkaan...
 Hevospaimen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti