Kyllä me treenataan, vaikka taidan jakaa elämäni siellä facessa, niin tänne tulee kirjoiteltua harvemmin.
Vanttu käväisi näytelmissä. EH (liian nuori, että ei kelpaa tulevien miljoonien valioarvojen hakemiseen). Arvostelussa luki, elegantti, ilmeikäs, hieno kaula ja selkälinja, liikkuu hyvin, pystyhkö olkavarsi, hyvät takakulmaukset, hyvä tyyppi eli oikein kiva arvio.
Kisaamisesta nyt taukoa, kun olen reissannut ja taas pukkaa uutta retkeä. Ehtiihän tuota? Tai on Vanttu ilmottu tokokisoihin, edelliset jäi väliin juoksun takia.
Tokossa menee altoliikettä. Välillä menee miljoonaa, välillä ihan lahna. EI ihan malta, paikkaliikkeet olleet ryhmissä ne muutamat tehdyt kerrat hyviä, yksin saattaa lähteä tallustaan mua kohti. Ja ei tahdo kestää mun kävelyä taakse. Noudossa palautus levoton. Sinin ja Spesin valiojuhlissa oli Pursiaisen Pia kouluttamassa. Mun tehtävä oli sanoa koiralle irti. Ensin en ymmärtänyt miksi, sitten en sanonut mitään, sitten sanoin hyvin, sitten kiitos, lopulta sanoin irti, kun kapula oli jo mulla... Mutta tämä on silti ehkä auttanut, koska on nyt istunut jo kaksi sekuntia hiljaa se kapula suussa. Tosin voi se edelleen tippua ennenkuin on mun kädessä. Kaukoja tehnyt paremmin paitsi ei tänään (tein aika pitkään aksaa ja tokoa ja otin ihan vikaksi). Luoksetulossa välillä ravasi, nyt on laukkaillut, kun on tehty paljon suoria. Stopit on tehty putkista ja kierroista. Olen koittanut vaihdella niitä temppuja kierron jälkeen (tämä nostattaa kivasti neiti "kaikkimullehetinytäkkiä"). Seuraaminen tuntuu hyvältä, ei ehkä ole? Maahan taitaa mennä ok, tai mistä mä tiiän, kun en itse näe. Maahan kuitenkin menee. Hyppy on aika ok, jos pidän huolta ettei varasta ja että kuuntelee käskyjä muutenkin. Mitäs muuta siellä AVOssa olikaan? Muina liikkeinä tehty pari kertaa ruutua, kun sillä toisella kerralla meni heti oikein, ei sitten ole enää tehtykään. Tunnarinkin olen tällä viikolla ottanut ohjelmaan, tosin hakee vain omaa, joko käpyä tai kapulaa. Ja on se Vanttu tehnyt temppujakin. Skeittilautaa kerran, pupusta ylös muutaman kerran, peruutusta, pujottelua takaperin ja etuperin, pyörimisiä suuntakäskyillä, jonku kerran kait esineen halaamistakin.... Ei oikein mitään osaa tosi hyvin, mutta sinnepäin vähän kaikkea.
Aksassa alkaa mennä aika kovvoo. Tai ei mee kovvoo niitä kontakteja. Pöh. Mutta ehkä nekin joskus, kepit nopeutuu joka kerta, kun niitä tehdään ja tänään meni ekat pari kolme kertaa oikeasti jo matalana "uiden". Lopussa (treenien lopussa siis) vähän väsähti ja meni varovaisemmin. Pikkaisen on alkanut ilmetä liiallista irtoamista ja jonkin verran kiire aiheuttaa rimojen lentelyä. Toisaalta olen nostanut hypyt nyt 45-50 senttiin ja joukossa aina yksi 55 tai jopa 60. Okseriakin mentiin, se ei ollut mikään juttu. Eikä pussi tai rengas. Tänäänhän se meni renkaan ihan itse sisällä ja keinun pihalla, kun mä juttelin kavereiden kaa... Pitäisi vaan osata lopettaa ajoissa. Tämänillan kaukot sai mut pahalle tuulelle, kun ei tehnyt asennonvaihtoja. Oli varmaan vaan ihan poikki siinä vaiheessa.
Håp ja Suvikin tehneet kaikenlaista pientä. Håpi kuudesta nollasta Jerseyssä neljä oli tullut videolle, tässä linkki https://www.youtube.com/watch?v=K_VQZqJZnV8&list=UUsoObrFfC7SjS6V2h_ENBxA On siellä vielä parannettavaa. Takaaleikkaus on sellainen " ohjaajalla on suunnitelmassa takaaleikkaus. Koira irtoaa esteelle ja hypyn jälkeen ohjaajakin leikkaa sen kolme sekuntia sitten olleen leikattavan linjan". Eli tämä treeniin!!!
Suppana oli Piiralla ja oli hyvässä kunnossa. Aika tarkkaan se kyllä pitää nykyään viedä esteille, muuten ottaa kiellon tai suvittaa. Liekö kuitenkin vähän ikä näkyisi? Toisaalta kirmaa ihan villinä metsässä, ei se kyllä siellä kipeältä näytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti