koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

perjantai 9. toukokuuta 2014

Jersey

Olipas hauska reissu.
Kaksi aikuista, neljä lasta ja kolme koiraa. Lento, yksi auto, lautta ja Bergerac majoitus.
Håpin ja Rotin eka lento, ihan älyhelppoja matkakumppaneita. Ei ahistanut lentoboxi, autoon sullominen, uudet majapaikat eikä mikään. Päinvastoin nauttivat upeista hiekkarannoista ja ulkoilumaastoista varmasti koko rahan edestä.
Kisoissa oli rento tunnelma. Aamulla aloitettiin ajallaan, radat rakenettiin supernopeasti. Seuraavat radat aloitettiin, kun edelliset loppuivat. Lähtöjonoon sai mennä, kun itse halusi. Luokan lähestyessä loppua, kuulutettiin, että hopihopi, jos vielä haluaa, nyt pitää mennä jonoon... Koko päivä toki saatiin kisaradoilla kulumaan. Illalla kisajärjestäjät tarjoilivat eri maiden teemojen mukaan juomisia (punkkua espanjalaisittain, kuoharia ranskalaisittain tai Pimmsiä englantilaiseen tyyliin). Ja jakoivat nimeltä mainiten ruusukkeen jokaiselle nollan tehneelle ja voittajalle lisäksi palkintonallen :).
Perjantaina oli hupiluokkia. Me laitoimme koirat lasten ohjaamina näihin. Kaikki sesset pujottelivat 36 keppiä puhtaasti Idan ja Suvin voittaessa koko luokan! Knock outissa Håp ja Roti menivät vähän omia reittejään, eli ei palkintoja niistä.
Leppoisa tunnelma, etenevät rataprofiilit (ei yhtään takaakiertoa koko viikonloppuna!!!) ja mikä lie sai meidät ihan fiiliksiin. Satu Rotilla molemmilta lauantain radoilta mihin osallistuivat nollat ja toiselta voitto! Håpille neljä rataa ja kolme nollaa. Yksi nollista flaamiksi ohjaten... Kun Satu oli lasten kanssa vesipuistossa "naapurin sedän" kanssa (lapset ystävystyivät 10v tytön kanssa ja hänen noin 70v isänsä vei koko lauman uimaan), belgialainen kaveri ehdotti voivansa ohjata Håpia parikisassa. Kysyi koiran nimen ja mikä on putkikäsky (sen tosin ehti unohtaa, mutta nimen muisti). Håphan meni upeasti nollalla oman osuutensa, mutta karkasi sitten Suvin vuorolla mun perään ja nämä äiti-tytär sankarit tekivät rataa sitten yhdessä-hyl parikisan tulokseksi. Hyppiksellä Håp oli viides ja agiradalla kolmas. Suvi teki nollan hyppiksellä 8:s ja oli agiradan nollallaan toinen.
Sunnuntaina menimme Sadun kanssa molemmat neljä rataa. Hyppikseltä Håpsulle taas nolla, mutta vähän tahmea sellainen, 10:s. Teamkisassa Håp myös oman osuutensa nollalla, Suville ja Rotille taisi tulla hyl.Hyppiksellä Rotille pari rimaa ja Suvi ei löytänyt keppien sisäänmenoa? Tokavika agirata oli ranskalaistuomarin ansaesteiden sikermä. Englantilaiset olivat ihan hukassa. Pysäyttelivät koiriaan ja koittivat saada osumaan oikeille esteille. Oli siellä päteviäkin, mutta heidän takaaohjaustapansa suuntakäskyineen ei ihan sopinut tälle radalle. Roti teki upeaa rataa tokavikalle asti ja harmittavasti väärä putken pää. Suvi ja Håp tekivät hienot radat molemmat- Håp voitti ja äitikoira toinen!! Vikalta radalta sitten hyl koko sakille ja aika kamalat hyl olivatkin...
Mutta kyllä kelpasi. S ja H kvaalasivat molemmat tiensä maanantain finaalin. Mehän jouduimme lähtemään kotiin ennen finaaleja eli isoimman nallen tavoittelu jäi tulevaisuuteen. Hieno reissu ja harvoin mä olen noin monta nollaa tehnyt, Håpilla en ikinä.
 Yllä ollaan vielä St Malossa Ranskan puolella.
 Syystä tyytyväiset pujottelukilpailun voittajat.
 Iltahupia. "Fricadellien" syöntiä ilman ottimia, nopein voittaa...
 Hitsi nuo koirat tykkäsivät kirmata rantahietikolla.
 Kisapaikka ja samalla meidän majatalo.
Elsa katselee Englannin suurinta hiekkarantaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti