Murisevat, melkein juoksevat ja leikkivät

Nyt pitäisi saada pitää mammalomaa seuraavat kolme viikkoa. Nämä ovat joka päivä eilistä ihanampia. Osaavat syödä!, koittavat purra ja murista, koittavat laukata eteenpäin vaikka edes ravissa eivät pysy kunnolla tolpillaan. Pihalla tänään jopa vähän puuhastelivat, eivät vain tärisseet.
Eka autokyytikin koettu. Laitoin Håpin kanssa samaan häkkiin. Olivat juuri ennen syöneet ja leikkineet pihalla. Kun hain kahvia autoon (ehkä kaksi minuuttia meni), olivat nukahtaneet sillävälin. Kävin Purinalla treenaamassa Vantun, tankkaamassa auton ja kaupassa. Heräsivät jossain välissä ja olivat ihan hiljaa. Vähän koittivat purra kaltereita ja kävivät maitobaarissa. Pieni toivonpilkahdus heräsi, että jospa näistä tulee sellaisia kuin haluaisin. Eli helppoja ja täyspäisiä? Ikäänkuin yksi automatka jotain kertoisi, mutta silti.
Mustat tulevat koko ajan pois pentulaatikosta. Harmaat roikkuvat aidalla ja huutavat. Ja välillä uskaltavat hypätä ja välillä ei. Suvi on vähän ikävä. Ärähtää heti, jos pentu tulee lähelle. Rosso menee vain pois (ja Vanttu ei vieläkään oikein uskalla tulla lähelle kunnolla). Vantulla muuten alkoi juoksu. Jos haluaisi heti perään täyspäiden jälkeen kilipäitä, voisi ens viikolla astuttaa. En astuta!
Lelutkin alkavat kiinnostaa. ja kengät... Ja purevat myös puuta. Vähän alkaa tulla luonne-eroja esiin, mutta ei nää kovin erilaisia ole. Mä tykkään, kun hakeutuvat mieluusti mun lähelle. Ja välillä luulen, että tunnistavat kutsuääneni. Tai sitten on ollut vaan sattumaa. Loogisesti kutsun välillä niitä omilla nimillään ja välillä vaan pentupentu. Tai tuletule. Viihtyvät aika hyvin sylissäkin. Näen jo nyt, että näistä on vaikea luopua. Vaikka luopua aionkin... Ensi viikolla tarttis varmaan päättää lopulliset nimet. Kaksi tytön nimeä on jo varma, ja yksi pojan. Mutta ihan en ole vielä "jakanut" nimiä. Laukkahevosilla mennään, Suviannen ekat pennutkin olivat hevosia.

 Chandler. Tämä herättää muut puremalla ja nukkuu vähiten.

 Ulrika. Edelleen jyrää massallaan muut. Itsenäisin? Ihanan toimelias, vaikka ei oikein uskallakaan hypätä boksista pois.

 Mustat eivät pelkää mitään. Jos haluavat boksista pois, tulevat pois. Jos ne laitetaan sinne takaisin, kiipeävät halutessaan heti uudestaan ulos. Ja jos maitobaari meneekin laatikkoon ruokkimaan, huutavat. Muuten tykkäävät puuhastella ruokapöydän alla ja harjoittelevat itsenäisesti agilityä kapuamalla tuolinjalkojen yli. Tulevat omistajat voivat sitten vastata kysymykseen, että minkä ikäisenä nostettiin rimoja treeneissä?: "vajaa neliviikkoisina".

 Kallejohansson

 Toffeli ja Chandler. Kauhea, kun ne näyttävä leveiltä edestä :D

 Påp. Ehkä mä vain kuvittelen, mutta musta tää on Håpiin tullut. Hieman muita rauhallisempi ja järkevä.

 Toffeli on kyllä pieni, mutta pippurinen. Muuthan kaataa sen kumoon mennentullen, mutta tätä neitiä ei mikään haittaa. Sehän ei edes huuda, kapuaa vain ylös ja menee just sinne minne haluaa.

 Kaksi minuuttia autohäkkiä takana ja perhe on jo nukkumaan menossa. Toki se, että Håp on mukana helpottaa, mutta oli nämä silti fiksuja. (Mun koirat ovat tunteja joka päivä autossa ja se on niiden toinen koti).

Påp.