koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

torstai 26. huhtikuuta 2012

hitsi, kun treenaaminen on kivaa

Siinähän se tuli. Tänään oli kouluttaminenkin kivaa, kun yhdelle koiralle oli viikossa opetettu kontaktin paikkaa ja 20% kontaktivarmasta koirasta oli tullut 100% ja aika nopsakastikin meni!
Suvilla Sadun käsialarataa, en raaskinut kovin sitä hypyttää, kun on taas tehnyt melkein joka päivä ja vielä jatkuu.Nolla jäi saamatta oman huolimattomuuden takia. Lisäksi ollaan tehty aika pitkiä lenkkejäkin, eli kait sitä pitäisi joskus saada pidettyä vähän vähemmälläkin liikunnalla. Hyvin se kulkee, vaikka kamala läski on edelleen.
Håp sai hymyn huulille. Tunari oli päivällä tunnari (kaksi kertaa peräkkäin toi oman). Dotin kanssa piilopaikallaanmakuu hallissa, kun muuta aksasi toisella puolella. Ja pysyi! Osaa nykyään hypätä korkeampiakin esteitä. Seuraamista niin, että mulla pallo oikeassa kädessä ja oli ihan liki! Tein vain tosi lyhyitä pätkiä. Osasi seistä ja osasi maata. Kaukoja en tainnut tehdä  tänään? Puomi nyt ei ollut aivan mahtava, mutta koska en jaksa olla looginen, laitoin keinulle (vaikka piti ekaksi tehdä se puomi supernopsakaksi). Vedin palloa Håpin edessä keinua pitkin, en vaatinut pysähtymään (kunhan tuli loppuun asti) ja sehän meni keinun hyvin! Ja monta kertaa. Kerran vielä namillekin ja tämäkin hyvä. Ja lopuksi Håp teki käsialaradasta 14 ekaa estettä minihypyillä tosin ja teki nollan! (yksi pidempi kaarre).

Mitähän sitä ihminen tekisi vapaa-ajalla, jos ei saisi treenata koirien ja hevosen kanssa? (no se hevonen pääsi tänään irti, kun säikähti shettistä, sitä ei siis treenattu).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti