koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

torstai 19. huhtikuuta 2012

vaaka


Ei puntari vaan ainoa onnistunut liike Suvin akiharkoissa? Ja tämä siis ei liittynyt mitenkään siihen agilityyn vaan oli osa lämmittelyjumppaa. En enää koskaan sano, että mulla on kylmä, kun sitten joutuu rehkimään:P.
Saattoi niissä harkoissakin olla joitain onnistuneita kohtia. Satu tiivisti olennaisimman. Keskity ja pidä suu kiinni, koirasi ansaitsee parempaa. Ajattelin nyt keskittyä johonkin positiivisempaan ja en halua muistella enempää. Sosiaalinen puoli oli kohdillaan:).
Håp teki laudalla juoksua tatsaamaan. Aika hyvin ja nopsaa, heti kun hoksasi. A kerran, oli niin hidas, etten viitsinyt ottaa uusiksi. Tokohyppyä. Ei ollut alustaa, yritin laittaa paperinpalasen alustaksi, ei tajunnut. Myös iso muovilautanen ei Håpin mielestä ollut pakastepurkin kansi, mikä normisti toimii alustana. Mutta teki silti kohtuullisesti ja taisi istua joka kerta? Sitä istumista on tänään tehty noin tuhat toistoa (siis parikymmentä). Aina virittämisen kautta ja paranee. Muutama sivu ja peruutus. Edelleen sotken sujuvasti nämä kaksi lajia, en osaa erotella. Lopuksi yhdellä hypyllä vähän korkeampaa hyppykorkeutta. 50 senttiä oli päivän korkein, siitä kerran takaakierrossa ali. Muuten joka kerta, myös takaakierrot oikein. Håp oli tosi innokas alussa. Hypyllä joutui miettimään ja hyppäsi vähän "yli", ja ehkä pikkaisen hitaammin?
Roti piipahti ja teki Suomen nopeimman luoksetulon! (Satu on selvästi treenannut!!!).
Kuvan partasuu rökitti tuhmasti Rotin ja meinasi kiukutella Bodellekin. Ärsyttävä osaa joskus olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti