koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

tiistai 3. huhtikuuta 2012

mihin se tämäkin päivä meni

Aamuaksat lyhyellä kaavalla, koska unohdin autonhuollon ja piti heittää treeniajalla Subaru Metroautoon. Onneksi oli lähellä.
Suvi teki ASB:stä Cruftsin yhden radan. Ei olisi siellä englannissa voitettu... Mutta kyllä me osaamme nollan tehdä kohta radalla kuin radalla (valehtelenkohan nyt?), ei vain aina ekalla yrityksellä:). Håpkin teki saman radan vinokepeillä. Ei ihan nollilla, kun palauttelin A:lle. Aika kivasti silti. Juha kyllä oikein totesi, että Håpin kuuluisi saada tehdä loogisia ratoja, ei aamun kimurantti "eipäs mennäkään siinä nenänedessä olevalle esteelle-ratoja". Lisäksi Håp teki keppejä. Taas treenikaverilla hyvä idea. Laitetaan koko rivi vähän suoremmaksi (mulla ollut keskellä melkein suorat ja alku+loppu vinot). Kun rivi tasainen, meni pujottelemalla tai siis siinä oli idea pujottelusta koko ajan. Jos alku ja loppu ihan vinot, loikkii ne eikä touhu näytä pujottelulta.

Päivällä teimme töiden välissä (joita taas aika paljon tänään) maahanmenoja liikkeeestä namia heittelemällä. En saanut ihan niin nopiaksi kuin olisin halunnut. Pari luoksetuloa stopaten ja lelun heitolla. Yritin tehdä pikkuhangessa puunkiertoja, mutta Suvi oli mukana ja Håp keskittyi äidin niskakarvojen jahtaamiseen. Ja mamma keskittyi lelulle räksyttämiseen. Tunnari päivässä tehtiin kanssa. Hakee kyllä aika kivasti siitä alustalta. Tiputtaa välillä liian aikaisin ja saattaa purra (varsinkin, jos vaadin tiputtamisen jälkeen nostamaan ja tuomaan sivulle asti). Tilasin ammattimaisesti tokokaupasta sekä puu- että metallikapulan. Pyysin bc-kokoista kisakapulaa...

Illalla lenkki sykemittarilla. Nyt sain sen sykkeen, mutta aika ja kilometrit jatkaa jotenkin eilisten päälle eli kohta pitää avata se ohjekirja.Siskonlapset (ne Kokkelsbystä olevat).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti