koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

keskiviikko 29. elokuuta 2012

pehmeä pää

Olin katsonut väärin Janitan koulutusajan ja ajoin Turkuun tunnin liian myöhään. Kiltti Tiina suostui jakamaan -kiitos. Päälle treenasin vielä Håpsukan toisella puolella. Kepit hitaasti, mutta teki se pätkiä hyvin ja melkein nopsaa. Alun kontaktinpaikkatreenin remmissä teki hyvin.
Janitan treeneissä teemana oli keskittyminen. Tietysti tunti myöhässä tuleminen ei lupaile kovin hyvää keskittymiskykyä. Ja kyllä siinä parantamisen varaa olikin. Suvi kulkee kivasti. Kontaktit pitää vaatia loppuun asti ennen vapautusta. Helpoissakin kohdissa pitää katsoa sitä koiraa ja varsinkin putkien jälkeen ohjatakin. Ja uskaltaa valita ne nopeimmat vaihtoehdot ja opetella, jos itsestä tuntuu vaikeammalta vaihtoehdolta. Kiitos Janitalle. Aina tulee reppuun uusia asioita, vaikka kuinka monta vuotta käy.
Päälle lounas Ellun kanssa ennen Piiraa (Suvi hyvässä kunnossa Piirankin mukaan). Mukavaa sekin ja ei sitten lopulta jäänyt luppoaikaa ollenkaan, hyvä.
Illalla hallilla oman koulutusvuoron jälkeen otin Håpilla kentän reunalla "tulemme tokokisoihin treenit". Revitin lelulla (nyt on menossa Hurraan riimunnaru), jätin lelun maahan ja vein "kehään". Seuruu, puunkierrosta seis ja seuraamisen seisomisesta vapautus lelulle. Toisessa setissä, seuruu, puunkierrosta seuraamaan, sivulta maahan siitä jätin ja tein kaukoja pari vaihtoa, pikku seuraaminen ja taas vapautus lelulle. Ihan oli sellaiset ko- treenit, oli ihan täpönä koko koira. Hyvänmielen peltolenkki ja kotiin. Tarkoiuksena on nyt ottaa näitä "kisatreenejä" joka päivä. Ja kiitos muuten Irikselle eilisistä tottistreeneistä Sain sotkea Tarmonkin tulevan maajoukkuetokouran ja oli nastaa :).
Vanha kuva, mutta tuli nyt vastaan. Laitetaan se.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti