koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

piirinmestikset

Olin ilmonnut Rossonkin. Kun odottelin sen keppisuoritusta noin minuutilta tuntuvan ajan, mietin muutamaan kertaan kannattiko. Sai se agiradalta nollan silti (oisko ollut 20/60). Hyppikseltä pari sekkaa yliaikaa ja rima!! (Rosso on tiputtanut ehkä yksi tai kaksi rimaa koko elämänsä aikana).

Ritvan radat vaihtuivat Viitaniemen radoiksi makseilla. Ihan niin suoraviivaista ei sitten ollutkaan :). Agiradalta Suvi ei pysähtynyt puomille, seuraava este nurinpäin, otin uusiksi. Taas nurinpäin... Sitten saattoi jäädä jotain välistäkin, hieno keppilähetys ja edessä puolenvaihto. Sitten hukkasin taas koirani ja pyörin kuin puolukka... Hyppikselle yritin kyllä keskittyä, mutta. Tokan putken jälkeen huono ohjaus seuraavalle hypylle. Pysähtyi ja siinä seisoimme miettimässä mennäänkö. Meni sitten... Sitten aika ok pätkää kunnes optimistina yritin persjättöä pussin jälkeen. No koira ei tosiaan sitä persjätöksi lukenut ja meni multa taas hukkaan. Pyörimme sitten aikamme siinä ja sain Suvin lopulta oikeaan putkeen. loppu ok. Tästä ei niinkään veret vaan hermot räjäyttävästä suorituksesta Suvi palkittiin nollalla (10/52). Hohhoijaa.

Mutta sitten sain kokeilla Twixyä radan jälkeen. Aivan kuin Supsukka ohjata! Unohdin yhdellä esteellä koiranpuoleisen käden ja siitä ohi. Muuten kai ihan ok? Ja samalla innolla nappasin Villeltä Decon (suvinveli) ja menin silläkin. Deco on Suvikakkonen. Lelu tippui ja nappasi sen kesken radan, muuten meni hyvin. Ja olipas kivaa.

Ja kivaa oli myös Håpin kanssa. Aamulla ulkorataa, keppejä, puomija A/putkierottelua. Kontaktin paikkaa. Muutama hyppy. Pituutta. Hyvin koko setti ja semikovaa. Suvin ratojen välissä Purinan päätyesteitä. Taas keppejä, vähän 65 rimoja ja A:ta. saattaa siitä tulla puolikiva? Pujottelee pää pystyssä, mutta vauhti kasvaa kokoajan.

Keksi tavan liittää kännykuvia. Tässä Håp alta vuotiaana. Ilman lupaa tietenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti