koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Elämystreenausta

Laitetaan nyt linkki ratoihin, vaikka ei niitä hienoja nollia ole esitelläkään. Pikkukoiralta pitää saada kaarroksia pienemmäksi, hakemaan kepit ilman ennakointia ja opettaa eteen käsky.
http://www.youtube.com/watch?v=8NZQDiU6hJI&feature=youtube_gdata

Lainasin Sirpalta tuon elämys sanan, kun jotenkin tuntui kivalta ja sopivalta.

Aamusta jo ennen seiskaa starttattu Ojangon agikisoihin. Isot kisat (85 osallistujaa/luokka). Ei mitään mainittavia tuloksia, mutta paljon ajateltavaa ja opittua. Suvi teki ok ekan radan, yksi rima alas, kun nykäisin koiran ollessa riman päällä. Tein paljon valsseja paikkoihin, missä moni ohjasi vetämällä/leijeröimällä/takaaleikkaamalla. Jäi sekunnin kärjestä, taisi mennä niihin valsseihin. Toka radalta Suville nolla, mutta tässä oli sanomista. Keinulla jäi ekaa kertaa ylös odottamaan, ennenkuin sain sen kontaktipinnalle!! ja puomilta en kääntänyt ja ajautui lähes vikalle hypylle ja sieltä suvittaen oikeasti suoritusvuorossa olevalle... Eli huono aika. Vika rata oli hyvä, jäin itse jumittaan pakkovalssiin ja ehti puomille niin paljon ennen mua, että otti kiellon seuraavasta esteestä. Silti taisi jäädä tosi vähän kärjen ajoista- mulla hyvä mieli, ei se olekaan hidas:). Mutta pitää mun osata kääntää ja linjata myös Suvi...

Håp haki lähinnä kokemusta. Ekalla radalla kulmaan tyhjään meneviltä kepeiltä tokavikavälistä pois. Sitten etupulpetin kiltti tyttö meni ihan sekaisin, kun yritin laittaa lopusta sisään. Koitti aloittaa nurinpäin alusta, katseli mua ja kyseli, että miksi ei tehdä koko keppejä niinkuin treeneissä? Tämän seurauksena jäin yllättäen taas jälkeen ja otti vielä muurinkin alas.  Tokaradalla Håp teki hienoa rataa kolmanneksi vikalle esteelle (puomi) asti. Loikkasi, mä jäin miettimään mitä tehdä ja seuraava rima alas. Mutta osasi tällä radalla kontakti/putki erottelut, meni seinään olevat kepit ok ja tuntui mukavalta. Vika radalla minä törppäsin nollan. En sitten osannut saksalaista ja koira tuli mun väärälle puolelle kakkoshypyn jälkeen ja pomppasi sieltä ihan sivusta puominkontaktille. Minusta kyllä osui siihen ylösmenoon, mutta olihan se törppö ohjaus silti. Loppurata en ehkä saanut pieniä kaarteita, mutta sain oikeille esteille oikeassa järjestyksessä. Loppusuora (suora putki-pussi-hyppy keinun jälkeen) meni suoraan (tämähän ei suvita), mutta kysäisi kyllä kun oli niin paljon mua edellä, että oikeastiko saa jatkaa eteenpäin?



Ja niitä elämyksiä kun tässä haetaan, on treenattua tokoakin joka välissä. Kiltti Pirjo tänään sanoi, että mä laitan kapulat tunnarissa aivan liian lähelle toisiaan. Ei ihme, ettei ihan joka kerta tuo omaa. Ruutua ei ehditty eilen tai tänään tekemään, muuten hyppynoutoa lukuunottamatta kaikki liikkeet tehty, tosin pätkissä. Useimmat liikkeet vielä monta kertaa. Ja nyt on pysynyt joka kerta paikallaanmakuussa, myös Ojangon agihallihäiriöissä.
Kuvat otettu eilen, kun taivaalla ihmeellinen valoilniö. Tänään onkin satanut vettä. Leo ja Saaga debytoi agikisoissa hienosti, molemmilta radoilta kielto ja tuliko se kieltorimakin sitten, mutta hyvältä näytti. Ja Rotilla edelleen etenemät kohillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti