koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

perjantai 14. joulukuuta 2012

ruutu

Lentsu oili huolissaan, etten tee ruutua, kun blogissa ei lue. No tänään tein hallilla. Ja Hoop juoksee namikipolle. Juoksi sinne (tyhjälle namikipolle) myös oikea tunnarikapula suussaan, tiputti kapulan, totesi kupin tyhjäksi, nosti kapulan ja toi ilman eri käskyä sivulle. Söpöä. Roti meni ruutu käskyllä keinulle ja teki hienon alastulon. Söpöä sekin. P-mäellä voidaan valmistautua hyvin innovatiiviseen VOI näytökseen.
Hyppynoutoa metallilla, hyvin. Seuraamista, iikkiä. Kaukoja useampaan otteeseen. Siellä alkaa välissä olla jo sellaisia hienoja pomppaisuvaihtoja (siis minusta hienoja). Suurin osa edelleen sellaisia rauhallisia (ei minusta niin hienoja). Paikallaanmakuu Rotin kanssa. Pysyivät kyllä, mutt Håp rupesi haistelemaan (kurkin pressun takaa), sanoin krhm ja tokeni heti.Namikippo oli edessä, mutta ei tajunnut (koska vapautettaessa ei osannut sille mennä).

Agisetissä hallilla valmiina ollut rata. Olkapäät vei monesti kontakteille Håpin vaikka ei olisi saanut. Suvin kanssa taas en saanut poispäinkäännöstä putkelta hypylle ollenkaan. Paras sen kanssa oli lähettää edellisille niin kaukaa, että ehti persjättöön. Håp luki poispäinkäännön.

Olin mä ke Janitan ja Lentsunkin luona. Janitalla huusin koko ajan kovempaa ja koirat meni koko ajan huonommin. Kun otin liikkeen rytmityksen mukaan, Håpkin osasi putkijarrun. Muuten ampuu kuin kelpie tai lyhytkarvainen laholatva putkelta kymmenen metriä eteenpäin, korvat kerrankin päässä kiinni ja ei kuule, VAIKKA HUUDAN!!! Suvi taas on lukenut agioppaan ja kääntyy putkelta ohjaajaa kohti.

Lentsulassa piti tehdä EVL muka koemaisesti. Ihan ei olisi täysiä pisteitä siitäkään tullut. Menikö neljästi ihan muualle tekemään hypyn ruutu käskyllä. Luoksetulossa ei stopannut, zetassa ei mennyt maahan, tunnari oli hyvä. Lisäksi minä lähdin aina liikkeelle Lentsun sanoessa liike alkaa. Ei saisi. Luoksetuloja niin, että lapset heittää pallon ekasta stopista (mä en osaa heittää niin kauas).
Ruutua namikipolle. Seuraaminen ei ollut huonoa. Ja varmasti vaikka mitä muuta, ja en muista....
Sen muistan, että kaukoissa taas lapset voi palkata ekan vaihdon (niin voin tehdä kaukaa). Ja palkkaa paljon siitä ekasta vaihdosta. Ja kaukoissa ei saanut sanoa samaan vaihtoon montaa käskyä. J apitää odottaa lupaa lähteä liikkelle kaikissa liikkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti