koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

oivaltamisen iloa

Tänään Turussa. Ja oivalsin myös ajaa kotiapäin suht hiljaa, kun keli oli mitä oli.

Håp kääntyy, jos käännetään. Ja mun pitää miettiä mitä se koira näkee mennessään niitä linjoja pitkin, mitä mä sen ohjaan. Ja se Håp pitää kääntää myös sellaisilla hypyillä, missä Supsukka kääntyy itsekin. Eli sellaisilla vajaa 90 asteen kulmissa mistä jatketaan suoraan.
Suvi meni aika kivasti minusta, kepeille lähetettäessä katsotaan sitä ekaa keppiä ja ei peitetä ekaa väliä.
Ja se iso oivallus syntyi Janitan ideasta toki, että nopeutetaan Håpin kontakteja opettamalla sille juoksuA nyt aluksi. Hooppa ei toki meinannut millään tajuta, että A:n saa tulla läpi. Hoksasi lopulta ja pakkohan mun oli illalla hallilla ihan vähän testata osasiko. Ja osasihan se! Ja siis hienointa on, että jo yhden päivän jälkeen A nopeutui ehkä 2 sekunnilla!!! Tykkään näistä Purinatreeneistä.

Viikonlopun toko ja agikisoja odotellessa, Håp on toki tehnyt tokoakin. Tunnarilauta jossain, niin tehty vaan perustunnarisettiä. Eilen Tessin kanssa Veikkolassa toi ekaksi väärän, senjälkeen on tehty eilen kerran, tänään Purinalla ja illalla omalla hallilla ja joka kerta hyvin. Ruutua eilen, ei ihan super. Oikeastaan kumma, että kisaruutu ollut hyvä monesti, kun treeniruudut ei tosiaankaan aina ole. Olen kiltisti noudattanut Lentsun ohjetta ja lähetän lähes aina leluruutuun. Se onkin aina hyvä, mutta tyhjät tökkii välillä. Toisaalta saan se sinne nykyään melkein aina korjaamalla, eilenkin peruutti,kun huusin bäk (ikinä moista sanaa ennen missään käyttänyt...). Vinot hyppynoudot tänään omalla hallilla. Super vasemmalle vinoon, oikealle ei meinannut hypätä mennessä (vino= todella vino). Metallia joutuu nyt nostelemaan aina ennen ruokaa sisällä. Tänään yksi metallihyppynouto. Putkista luoksetulon stopit ja maahanmenot. Aikun ne on ihanat putkiavuilla :)

Ja Suvi oli eilen aika pätevä Niinulassakin. Kiva viikko, kun on ollut monta kivaa treeniä. Alla kuva Håpista iltapäivän metsälenkillä. Sekin oli kivaa. Suvi herännyt "henkiin" viime viikonlopun ripuliepisodista ja menee Hopsun kanssa superkovaa pitkin metiköitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti