koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tokokisaviikonloppu




Olipas mukava (vaikka varmaan normikriteereillä täysin järjetön) tokoviikonloppu. Eilen Sadun kanssa ensin Lempäälään. Päivällä siellä olivat kisanneet oikeasti hienot tokokoirat, me starttasimme illan VOI luokassa.
Håp teki hienon suorituksen - ohjaaja voi vaikka ladata kilpailevan videon Lentsun nettitokoon, varmasti tein asioita mitä harva osaa treenata. Seuraaminen oli surkeaa, en tiennyt, että rytminmuutoksissa saa sanoa käskyn ja koira jätätti pahasti. Taustalle olisi sopinut Pelle Miljoonan "Juokse villi lapsi
juokse kauemmaksi
siellä kasvat vahvemmaksi
ja vapaammaksi
juokse henkesi edestä
ota toivon kipinä mukaan..."
ja se villi lapsi ei ollut Håp. Hyppynoudossa uusittiin heitto, kun heitin suoraan ylös ja esteen päälle. Seuraavakin meni mihin sattui. Liikkeenohjaajan kiitos sanaa en kuullut, kun biletin jo Håpin kanssa ja kuulemma tuomarikin oli tullut siihen eteen sanomaan KIITOS- en huomannut. Istumista en yhtään varmistanut ja sanoin iik aivan liian matalalla äänellä- jäi seisomaan.  Metallinouto meni seinään kiinni jne. Mutta ruutu 10 ja hyvä tunnari (luovutusasento vino). Pisteitä 240- jos ja jos olisi ollut se ykkönen... Tuomari kehui kovasti Håpia- on kuulemma miellyttävä koira. Ei kehunut mua? (olen rauhaton ja paljon kaikkea muutakin ei toko-ohjaajalle sopivaa). Satu ehdotti, että hän voisi veidä Håpia taustamusiikkina "käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain, vaikka esteitä on joskus tiellä kohtalon.
Yöksi Pieksämäelle ja hieno aamupala. Aamulla viimeistelytreenit Lutakossa (paikallinen järvi?). Ruutuun aamupalalle, yksi oman haku ja seuraamista lelu kainalossa. Ja paljon juoksua Rotin kanssa. Ja sitten Pieksämäelle.

Minä petrasin eilisestä! Varmistin istumisen, autoin vähän ruudun loppuosassa (10 tänäänkin!). Jopa seuraamisesta saatiin 9, vaikka unohdin taas auttaa parissa rytminmuutoksessa. Ja ei se seuraaminen minusta videolta vieläkään näytä hyvältä. Niintainäin, Håp teki ehkä parhaan suorituksensa ikinä. Kaukoissa siirtyi liikaa eteen ja ne nollaksi, muuten 8-10p kaikista liikkeistä. Lopputulos 249p,hyvämieli ja toinen sija!

Ja kaikkein hienointa oli, että T&T koirat edustivat upeasti. Kuudesta VOI koirasta neljä Suvin ja Kuulan/Cosmon lasta. Sirpa ja Pörje voittivat, Spes ja Sinkin tekivät hienonnäköistä suoritusta iloisella ilmeellä. Pari liikettä nollille, mutta kakkostulos ja kolmas sija. Roti olisi halunnut leikkiä showbortsun kanssa (oli nätti tyttö, Håp ei kiinnostanut toisella puolella) ja valitettavasti hyl. Samaan aikaan Veikkolassa Leo ja Hansku saivat ALO luokasta 178p ja ykköstuloksen. Kuinka voikaan olla kasvitäti ylpeä!!! (oikeastihan koirat ovat Suvin ja Kuulan ja Cosmon tuotoksia, mulla ei ole mitään tekemistä muiden kuin Håpin kouluttamisen kanssa ja Håpinkin kanssa kaikki osaaminen on opittu Lentsulta). Mutta saa sitä silti olla onnellinen:).

Täytyy ruveta kattelemaan uusia kisoja.... Hurjasti oppi uusia asioita tokosta viikonloppuna, ei siis hukkaan heitetty reissu.

Alla linkki tämänpäiväiseen

 "http://www.youtube.com/watch?v=PbLSQnEAK-E&feature=youtube_gdata



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti