koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tokoa

Koska eilen oli veto pois multa ja Suvilta, en lähtenyt Turkuun agikisoihin.  Hassu viikonloppu, kun en ole oikein tehnyt mitään.
Tänään tokokisoissa. Haahuilua seuraamisessa taas. Tunnari nollille. Kaukoissa tuijotteli taaksensa buffaa kohti, olisi kait halunnut jotain herkkuja sieltä? Metallin toi huulten välissä sennäköisenä, että kapula on myrkytetty (yleisökin taputti tälle suoritukselle :)). Mutta hieno hyppynouto, kympin ruutu, istuminen ok, paikallaanmakuu kymppi. 233p kakkospalkinto ja toinen sija. VOIssa pääsee palkinnoille, kun luokat on pieniä huonommallakin suorituksella. Håpin kanssa on kuitenkin aika hupaista kisata. Enää se ei ahdistu, on ihan onnellisen näköinen ja maailman kiltein. Kun ei metallista tykkää, ei sitä haluaisi tuoda vaan tuo kuitenkin kun kerran pyydetään. Ensi viikolla taas uudestaan.
Ja ymmärsinhän mä Laisin kommentit tunnarikapulan luovutuksestakin ihan väärin. Ihmettelin jo ,ääneen tietysti, että miksi Lentsu ei ole sanonut, että Håpin pitää pysähtyä mun eteen luovuttamaan se kapula (kommentoin onneksi vasta kisan jälkeen). Ja kysyin toki palkintojenjaossa, että jos en ehdi opettamaan ennen ensi viikonloppua että montako pistettä siitä otetaan? Taisi ahdistua tuomari ja liikkuri, että ovat antaneet epäselvää tietoa. Oikeastihan kyse oli taas siitä, että mä olin ymmärtänyt väärin....
Illalla Idan ratsastustunnin aikana laitettiin Håppaan parempaa seuraamista ja jumpattiin kaukoja. Hurraa oli kait ollut taas vähän hömppä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti