koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

AgiSM

Ihan ekaksi onnea mitalisteille, erityisesti nyt niile maksisellaisille eli Elinalle, Jaakolle ja Johannalle. Kivoja ratoja makseilla koko viikonlopun, mitaliin tarvittiin nollat molemmilla kierroksilla- sekin minusta arvokisoihin just oikein!

Me emme Suvin kanssa oikein tuloksilla juhlineet. Radat nyt eivät kuitenkaan perjantaita lukuunottamatta (ja ehkä finaalirataakin) olleet ihan kauheita. Rimoja tuli alas normaalia enempi. Onneksi Suvi ei saa päivitysoikeutta. Sen blogissa lukisi varmaan: Kyllä on kamalaa mennä kivan oloiselle radalle, kun ohjaaja ei pääse esteiden alta pois. Lisäksi mun ohjaaja lähetti mut ainakin kerran suoraan putkeen eikä ollenkaan kertonut, että sen jälkeen tulee tiukka vasen. Toisella radalla se yritti ehtiä mun edelle putken jälkeen, mutta ei mitään toivoa. Koska ohjaajaltani pääsi niin kauhea ääni, päätin jäädä pyörimään sen ympärille. En sitten ihan joka puomin kontaktille viitsinyt jäädä, kun ei mun ohjaaja selvästi halunnut itsekään vauhtiaan hillitä. Kivaahan tuota agilityä on tehdä, vielä mukavampaa olisi, jos saisi ne ratakuviot edes yhtä estettä aikaisemmin selville. Ps. siellä oli sellaisia lampia, mihin mut heitettiin monta kertaa. En tykännyt. Enkä tykännyt, kun mun ohjustaja raastoi pöksykarvojani ja häntääni.

Mutta koska Suvi ei saa päivitysoikeutta, mä jatkan. Omasta mielestäni keskityin hyvin joka radalle. Ja musta Suvin kanssa nyt vaan oli kiva mennä. Radatkaan eivät olleet mahdottomia tehdä, vielä vaan tarvitaan taitoa ja pikkaisen ehkä välillä tuuriakin lisää. Joskin uskon siihen vanhaan sanontaa, että tuuri kasvaa taitojen lisääntyessä (joku golfari sen kait ekaksi totesi). Eli treenit jatkuu. Puomin kontaktia tarvii nyt vahvistaa, se on taas kerran päässyt turhan epävarmaksi. Keinu ja A on aika hyvät viikonlopun perusteella. Osa radoista on videolla, saatan laitella jossain välissä.

Håp on mukava seuralainen. Ei stressaa mistään ja pysyy pehmohäkeissä ja hotellihuoneessa kirsu hiljaa. Saattoi tehdä jotain pikkutokotteluja jossain välissä. Lähinnä oli seuraneitinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti