koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

torstai 21. kesäkuuta 2012

Viettien viemä


Se Håpkin. Sen vietit ei vain vie agilitykentille, vaan tänään kävi peurajahdissa. Viiden minuutin kuluttua kyllä palasi (ilman peuraa) aivan yltäpäältä kurassa. Mutta onnellisen näköisenä. Olin pitkällä metsälenkillä ja menimme aika reippaasti, kun ratsastin samalla, päälle peurajahti ja laitumille vesien vienti (ja kerran ilman lupaa Hurraan paimennusjahtaus tarhassa+ työpäivä talleilla). Kunhan saan kodin siivottua, lähden vielä agitreenien kautta mökille. Jaakko jää talonvahdiksi. Luultavasti mulla on tosi väsyneitä koiria illalla :).

Håp sai aamulla myös tokotreenit (+ keppitreenit, kun nyt on kahdessa paikassa keppejä pihalla. Toisessa on kuusi normikeppiä ja toisessa 8 Janitalta lainassa olevaa). Tein niitä avon liikkeitä pilkottuna ja aika kivasti tänään stoppasi. Ja kepit haki eka kerran, kun lähetin pikkuportailta vain sanomalla kepit. Matkaa kepeille siitä noin 8 metriä, mutta lähti hyvin päämäärätietoisesti niitä haeskelemaan. Eikä tehnyt yhtään virhettä! Ida teki sitten iltapäivästä vielä vähän, sanoi, että jos lähettää niin, että itse seisoo keskellä keppejä, ei osaa hakea... En (ehkä onneksi) nähnyt tätä harjoitusta.

Saatan ottaa nuo kepit ehkä mökille, nyt olisi agilityinnostus (ja ehkä ne agirodun kisatkin jo aika lähellä). Kuvassa Saijan Voltti. Meni kurssilla hurjaa vauhtia ja kääntyy pennin päällä. Onneksi on mustavalkoinen ja lyhytkarvainen, niin en ole ihan niin kade! (vähän vaan).

Lisäys: illalla lapsitreenit. Eli Elsa meni Suvilla, Ida Rossolla ja minä lapsikoiralla. Ida melkein itkua väänsi, ettei voi kisata, kun ei ole mennyt numeroilla. Ei ole mennyt numeroilla vieläkään, kun ne numerot oli lukkojen takana. Too bad. Hyvin tosin osasi ilman numeroita. Tai putki/puomi yhdistelmä meni monta kertaa puomille putken sijaan. Mutta muuten. Elsa meni Suvin kanssa ja sai sen kääntymään hyvin. Yksi hyppy kaksi kertaa nurinpäin, kun puolivalssi unohtui. Pikkaisen pedagogista huutamista (on se kumma, jos ei kertasanominen riitä, et sä nyt voi pilata koiraa jne jne) ja hienosti sujui. Loppuun vähän puomihetsaamista Suville. Ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin eilen keinulla (karkasi etupalkalle muutaman kerran, Elsa oli onneksi aika nopea palkan poistamisessa).

Håp teki kepit 90 asteen avokulmasta lähettämällä!!!! Ei sitten suljetusta kulmasta osannutkaan hakea, paitsi auttamalla. Mutta hyvin se pujotteli loppuun asti. Muisti renkaan. Yksi tokohyppy (avotyyliin)johonkin väliin hienosti. Kontakteilla tehtiin keinua ja sitten lopuksi hetsattiin puomin paikkaa. Nostelin sitä sinne tasaisen osan loppuun, pidin kiinni ja Elsalla oli etupalkkana namia. Meni jopa kovaa...

Nyt mökillä ja täällä on kivaa. Ja hyttysiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti