koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012









Mökillä touhuilua. Jaksoin ekaa kertaa juosta kaksi kilometriä putkeen. Aika säälittävää, mutta jostain se pitää aloittaa.
Sadun kanssa kotimatkalla agia treenaamassa. Håp ei vain niitä kontakteja osaa. Tänään sitten aloitin juoksuaA:n (eli sanoinkin läpi ja annoin mennä läpi). Ihan ei tajunnut mitä haluttiin. Puomilla yritettiin hetsata ja supernopea vapautus. Oli sitten pari kertaa niin nopea, ettei edes pysähtynyt... Paljon tarvii toivoa, että noista joskus hyvät tulee. Ja ehkä jonkun systemaattisen tavan opettaa?
Suvi teki puomia niin, että Satu palkkasi. Ehkä tässä joku idea? Tai siis ehkä se tajusi, että focusoi eteen eikä minuun? Taas saamme toivoa. Ja Suvilla kaksi vierekkäistä estettä kovasta vauhdista niin, että putki takana houkuttimena ja olisi pitänyt kääntyä 180 astetta. Kääntyihän se, mutta ei niin tiukkaan kuin haluaisin.
Kokeilin vähän Rotiakin. Saatan hakea senkin itselleni. Menee niin paljon Håpia kovempaa. Ottakoon Satu Håpin. Håphan tykkää, kun sille jutellaan pitkin rataa. Roti taas haluaa mennä niitä eikä esteitä, eikä höpötellä jonninjoutavia matkalla.
Parhaiten onnistui peltolenkki, mistä kuvat. Huomenna epiksiin koko sakilla (Ida Rossolla, Elsa Suvilla, minä Håpilla). Lapset eivät treenanneet, kun olivat jo kotona ja mitä sitä nyt turhaan reenimään (eivät ole koskaan menneet 18 esteen rataa putkeen). Kisoista voivat aloittaa. Koirathan osaavat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti