koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Janakkala

Plussaa: kaunis ilma, iltakisa, kiva tuomari, hieno istuminen tosi kuumassa, makuustakin sai kympin (vaikka annoin akksi käskyä istumiseen lopussa). Tunnarista kymppi. Vois olla nopeampi, mutta teki tarkkaa työtä (oli vielä viimeinen liikekin). Seuraaminen oli väljää, mutta nyt seurasi minusta kohtuuhyvällä kontaktilla koko rupeaman ja saikin ysin.

Kehitettävää: metallia ei olisi halunnut hakea, tarvi toisen käskyn 8 (pysähtyi hypyn jälkeen). Kaukot monta käskyä 8. Taaskaan en saanut kontaktia esim. luoksetulossa ja tarvi siihen maahanmenoon alussa kaksi käskyä 8. Ohjattu lähti vasemmalle oikein. Tuli epävarmaksi ja kävi nuuskimassa muut kapulat, noin neljällä käskyllä haki vasemman ja palautti kivasti... 7. Z jätti iikin väliin, hitto kun tätäkin on treenattu ihan hulluna ja ei vaan onnistu :(. 7. Ja ruudun mokasin minä. Kun mulla on siihen ohjattuun uusi käsimerkki, käytin vahingossa sitä Lähti väärään suuntaan ja mä en sitten auttanut mitenkään. Hoksasi itse ruudun, meni laukalla sivusta sisään ja jäi ihan sivu narun viereen. Sanoin per ja peruuttikin narunmukaisesti hieman taaksepäin. Ja meni maahan narun päälle osittain... 0. Ja ei sitä ykköstä. 237 pistettä yhteensä. Ja merkki oli ihan luokattoman hidas.

Kotiintultua tein ihan vä'hän pihahommia. Hopsu toi lelun ja tein sitten hetsimerkkiä. Ja kyllä se kotona osaa. Ja osaa mennä kovaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti