Håp kävi avoimessa luokassa torstaina. Ei kuulemma ole avoimen luokan rata, vaan koe? Menin sen sellaisella agiratatyyppisellä vauhdilla, koirani oli sellainen hidas kultainen noutaja, joka laahusti perässä, kun sen ohjaaja huuteli kymmenen metrin päästä ohjeita. Tuomari yritti puuttua peliin joka käänteessä ja pyysi odottamaan lähtölupaa. Kultainen noutajani oli kultainen (ja ahdistunut). Teki ihan kaiken, mutta menetti paikallaanmakuuta (siinä kun olen piilossa, niin en pysty pilaamaan tätä liikettä-ainoa 10) lukuunottamatta joka liikkeestä pisteitä. Tarjolla oli ilman lupaa käskyttämistä, kaksoiskäskyjä, vartalo-ohjausta- you name it. Harmitti, mutta oppia ikä kaikki. Koira pitää saada innostuneemmaksi myös koetilanteessa ja mut rauhallisemmaksi.
Ja Suvin kanssa mulla on ollut nyt pitkään huono kausi. Joka radalla aina jotain. Samoin treeneissä sama ongelma. Ehkä viime sunnuntain jutustelut tai jokin niksahti ja uskalsin lähteä Kokkolassa radalle tekemään meidän juttuja. Eli hartiat köyryssä. kädet taivaassa, mutta ajatuksella että osataan me näinkin. Kontaktit piti pysäytellä, ihan en taas malttanut, paitsi la aamulla ja su aamulla. Toisaalta, nyt otti ne kyllä silti varmasti, vaikka ei vapautus saata odottanutkaan. Ehkä sekin on vähän meidän juttu... Tuloksena neljästä radasta kolme nollavoittoa! Ja yks hyl, kun idioottina yritin sylkkäriä myöhässä olleen suunnitelmasta poikkeavan takaakierron ja takaaleikkauksen jälkeen (piti tehdä takaakiertovalssi ja toinen valssi perään). Hyvä muistutus tämäkin. Suvi siis kulkee taas kovvoo ja on ihan innoissaan. Hyvä. Ja viikonloppu oli kyllä muutenkin kuin ratojen osalta terapiaa. Morsiussaaren (isä, äiti, Annukan perhe) huolto pelasi, oli shampanjatarjoilua, grillattiin sapuskaa ja sauna oli valmiina kahviherkkujen lisäksi tietty. Ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti