Hyvällä fiiliksellä aamun radalle. Ja oli varmaan yksi meidän hienoimmista radoista aina esteelle 18. Liian tiukka SUVI ja myöhässä oleva valssi- este 18 nurinpäin.
Meinasin hetkeksi jo masentua, Sami Oksa sanoi sopivasti, että muista agility on hauskaa, eikä sen ole tarkoituskaan olla helppoa. Uudella innolla agiradalle. Ei ihan nappisuoritus, yksi pakkovalssi muuttui autistiohjaukseksi (Tuulia huusi radan reunalta, että OHJAA!!!!). Koira seilasi hieman, mutta teki nollan. Ja tälläkin tyylillä oli 370 koiran joukosta 9. Kulkee ihan sairaan kovaa. Hyvä Suvi. Ja kontaktit pelittää nyt hyvin.
Illan finaaliradalle lähdin asenteella, että mahtavaa saada mennä. Ja aion nauttia. Ja nautinkin! Olin valinnut onnistuessaan nopean ohajusvaihtoehdon luottaen Suvin kykyyn kääntyä. Suvi kääntyikin, mutta kun esteväli oli noin 30 senttiä, minä en mahtunut ja rikoin itse seuraavan esteen. Riski ei kannattanut, mutta en minä vieläkään muuttaisi tuota suunnitelmaa. Mallaisin vain itseni siitä välistä paremmin... Ainahan hylky harmittaa, ehkä lapsellisestikin olen silti iloinen, että ekaa kertaa oikeasti tajusin Suvin onnistuessaan pystyvän ihan kärjen vauhtiin maailmallakin. Niitä nollia vaan pitää pystyä tekemään enemmän. Ja aion jatkossakin nauttia ihanasta koirastani, voipi olla, ettei noin nopiaa enää osu kohdalle!
Nopeista koirista täytyy kyllä kehua Trkmanin Bu ja Bi koiria. Juoksukontakteja suosivilla radoilla veti kyllä niin makeet radat, että oksat pois.
Muutama tunti unta palloon ja huomenna nollia joukkueradoilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti