koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

viikonloppu

Käydään viikonloppu joskus läpi. Nyt lähinnä jäi mieleen, että pistelaskusysteemi oli super, radat olivat sopivan helppoja, että joukkueeseen valikoitui just superkoirakot joka kokoryhmässä. Se, että olisi ollut kiva olla siinä porukassa itsekin, on toinen juttu. Jännitys säilyi ihan loppuun asti.
Suvi liikkuu hyvin. Minä tein muutaman todella tyhmän virheen-siitä kahdelle radalle hyl. Vika radan hyl oli melkein tarkoitettu, halusin kokeilla persjättöä puomin jälkeen. En ole siihen koskaan ehtinyt, enkä ehtinyt nytkään. Ja kun vielä katsoin väärälle puolelle, fiksu koira otti sen puolen esteen niinkuin ohajuksen mukaan pitikin... Sattui vaan olemaan väärä este.Mutta kaikesta huolimatta hyvillä mielin Ruotsiin. Koira on kunnossa ja Teivaisen sanoja lainatakseni, nollaradat olivat ihan kelvollisia. Tehdään niitä pari enemmän viikonloppuna.

Ja karsinnoista Lentsulaan. Kuinka voi pieni tokokoiran alku olla toope. Ekat kuuntelutreenit ja mä niin sympatiseeraan Oulua! Mutta Håp (ja mä) oli niin huono, ettei sille voinut olla nauramatta. Ei kuuntele mitään, tekee aina edellistä asiaa. Kun se saatiin vihdoin tajuamaan, että puun voi kiertää kapula suussa, lähti sitten seuraavaan kiertoon (mistä olisi pitänyt tehdä kaukoja) niin, että ensin haki kauempana olleen noutokapulan varmuuden vuoksi suuhunsa (eihän sitä puuta voikaan kiertää ilman kapulaa, tuntui ajattelevan). Hypyn jälkeen lähti kierrä käskyllä kiertämään sen hypyn ja hyppäsi takaisinpäin... Kerran jäi roikkumaan keskelle hyppyä. Kaukoissa hyppeli eteenpäin joka istumisessa. Ruutua ei muistanut, vaan lähti sinne hypylle. Ja mitä vielä. Mutta ilmeisesti hauskatoko on just tätä. Saa nauraa höpsölle koiralle, omista toilailusta nyt puhumattakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti