koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

torstai 15. marraskuuta 2012

naantalin aurinko

Aamulla Hurraa ihan loisti (Hurraaksi). Teki neljä vaihtoa jokaisella,hienoa piaffia ja ekaa kertaa passagen tapaista, jonka Jannekin tunnisti etäisesti passageksi! Liike ei ole hepalle helppo, mutta aika makeeta, että on oppinut ja yrittää. Janne kyllä ehdotti, että voisin joskus hankkia sen oikean liitokavion ja laittaa saman työmäärän siihen, minkä olen Hurraaseen pistänyt.... Musta on silti aika makeeta, että 5v vuotiaana aika raakana hankittu pullaponi osaa oikeasti kohta kaikki GP liikkeet. Hyvä HipheiHurraa!

Håp teki työpäivän päätteeksi kotipihalla tokoukset. Kierroista jäävät, ruutu leluun, ruutu tyhjään ja seisomisesta maahan, ruutu tyhjään. Ja seis liikkeestä ja istu liikkeestä. Ja kaikki oikein ekalla yrityksellä!!!! Ja se naaman ilme, ihan kuin olisi nauranut.

Jotta en ylpistyisi, tuurasin Idaa Sepon treeneissä (Ida on kipeä). Håp taisi mennä jokaiseen ansaan minkä Seppo oli rataan suunnitellut. Ainoastaan keinu oli super. Jätin tekemään yksin ja juoksin kauas eteen. Joka kerta hyvin. Muuten lähti maata kiertävälle radalle turhankin vilakkaasti ja monta kertaa. Ja monta kertaa samassa kohdassa.... Kepeillä oli vaikeuksia taipua sulkukulman ekaan väliin, meni useamman kerran kakkosväliin. Mutta rata oli aivan älyhauska. Sai tehdä persjättöjä ja lähetellä koiraa. Ja miljoona vaihtoehtoa moneen kohtaan. Hitsi, olisin halunnut mennä sen Suvillakin, mutta Elsa ei ollut kipeä :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti