koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

maanantai 5. elokuuta 2013

Takaisin töihin

Eilen neljä starttia molemmille.
Noin äkkiseltään treenilistalle
- Suville kaikenlaiset keppikulmat. Håp haki ne kulmat, mutta ei taas kestä kunnon häiriöitä kepeillä.
- takaaleikkaukset mulle. Eilisellä hyppiksellä olisi saanut nopeamman reitin kahdella takaaleikkauksella. Uskalsin tehdä molemmilla vain yhden. Håp teki hyvin, Suvi ei taas tiennyt ohjauskuvion olevan takaaleikkaus. HolySummerina joutui hypyn päällä arpomaan mihin kääntyy. Aikaa paloi, vaikka pitikin riman ylhäällä.
- putkensuuansat Hopsulle
- kontaktien vahvistamista Håpille. Kai Suvikin siitä hyötyisi.
- mulle Suvin kanssa ehtimisen opettelu puomilla, kun jatketaan nopeaa eteenpäin. Eihän se siellä kisoissa mua odottele ja eilenkin hyllytettiin yksi rata, kun en ehtinyt seuraavaa estettä ohjaamaan. Mieluummin kuin pysähtymisen ja odottelun, opetan itselleni ehtimisen tai koiralle irtoamisen eteenpäin mun ollessa takana. Tähän sopii se takaaleikkaustreenikin...

Ja note to self: Jos nuorella koiralla vielä kolme starttia edessä, ei ehkä kannata antaa juosta laskettelurinnettä Vantun kanssa miljoonaa ylösalas. Vikalla radalla kaksi rimaa Håpille, kun saattoi olla jo väsynytkin???

Tulosrintamalla Håpille kaksi kympin rataa ja kaksi hyllyä. Suville hylly, vitonen ja tuplanolla voitolla. Äitikoira hoiti ekoissa kisoissa Suomessa karsintojen jälkeen ensi vuodelle ne "hankalat" nollat alta pois. On se vaan hieno Supsu. Ja se syrän.

Ja siihen loppui eilisen hienous. Hanskun kanssa puolukkaan iltapäivästä. Puolukat eivät ole kypsiä, mustikoita tai sieniä ei ollut, MUTTA: nuo saamarin metsästyslinjaiset paimenet hävisivät. Kauhea haukku kuului, kun rämmin vartin hirveää mätäojaa ja ryteikköä pitkin katsomaan mistä ääni kuului (kiljuen koko ajan, nyt on kurkku kipeä). Löytyivät ne haukkumasta mätäojassa jollekin ruskealle, lyhytkarvaiselle suipponokalle. Kamerasta oli akku loppu, kännyn kuva niin epäselvä ettei siitä oikein näe. Kai se supikoira oli. Piti kauheaa sähinää ja nämä nyrkillä tapettavat louskuttivat vieressä suu vaahdossa. Tuli ne sieltä kun läheltä huusi. Sinne metsään mua ei enää saa. PRKL. Jos jotain positiivista, Vanttu ei mennyt eikä Rosso. Toki nekin kävi mätäojassa ja kotona oli yhteensä kuusi kamalanhajuista koiraa- heihei Hanskun uusi auto.

Illan pelasti kaffitteluhetki Iriksen, Hanskun ja Sadun kanssa. Hyvät muffinsit-parempi mieli. Kiitos Iris!

Tänään ei juuri treenattu. Tai teki Håp aamulla jäävät laidunretkellä. Ja ruudun mökillä kerran (taas maahan ennen mun huutoa, mutta kylläkin ruudussa). Pitkä työpäivä.
Tää teinikoira muuten kääntyi eilen aika kivasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti