koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

 Kolmeen asti epiksissä. Elsa halusi vain olla kanttiiniissa myymässä, ei halunnut mennä Suvilla. Ida meni kaksi kertaa kisaavien radan Håpilla ja kerran Rossolla. Rossolla nolla, joskin R kävi tuomaria haistelemassa (Seppo palkkaillut treeneissä, R varmaan halusi tarkistaa saako Anultakin herkkuja) ja haahuili R muutenkin. Håpilla aika kivasti. Kaarteet toki valuu, mutta hyvin sai katseen pidettyä koirassa. Ekalta radalta hyl, kun Håp ei lukenut takaaleikkausta ja kääntyi väärään suuntaan ja palasi hypyn kautta takaisin kartalle. Toka rata yksi kielto ja yksi käymme kuussa kaarre. Vitosella pääsi neljänneksi ja sai palkintopallon.
 Kunhan tää lapsikoira ei törmäisi kyyhyn. Liian kiinnostunut kaikesta maassa mönkivästä.
 Äiti-lapsi rakkautta.
 Elsa Hurraalla Ellun tunnilla ja silläaikaa Håp sai tokotreenit. Tänään on tehty koko EVL liikket läpi. Ruutu ja merkki huonoja, ohjattu oli aika ok. Tunnari hyvä (Ida vei), metalli yllättävän hyvä (tehty nappasua ruoalle ja namipalkalla muutenkin). Istuminen ja paikkamakuu KKK hallilla. Istuminen eka hieno, tokakerralla unohdin, että olin jättänyt koiran istumaan (oho), ja ei istunut mennessäni takaisin noin viiden minuutin päästä...Siitä lyhyt uusi ja se hyvä. Paikkamakuu hieno. Ai niin, ei se metallihyppyä ole tehnyt. Z palkaten kaikki asennot ja ne ok. Ja en oikein musita tehdä montaa liikettä peräkkäin ilman palkkaa... Sitä mua vasten hyppimistä olen aika paljon vahvistanut.

Kuva peltolenkiltä.
 Minä olen Rosso ja en todellakaan hyppää noiden ojien yli.

 Ida ja Håpin voittopallo. Mieluinen on.

 Mä olen tänään vaan söpöstellyt ja tein mä vähän seuramista, kun liksa oli kohillaan (maksapalleroita).
Sekä I että H hyppelivät ojat monta kertaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti