koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

toktokoktokoo

Tuulokseen onkin 30 kilsaa pikkutietä pidempi matka kuin Hämeenlinnaan. Onneksi katsoin reitin ennen nukkumaanmenoa ja olin ajoissa. Onneksi senkin takia, että kisa käytiin parkkihallissa, joiden kymmenien viemäreiden lähelle Håp ei aluksi halunnut mennä ollenkaan. Eli lyhytkarva laho latva. No syöttämällä maksapaloja viemärin kansilta muuttui nuoren bc tytön mieli ja kannet ei enää pelottaneet.

Koe alkoi lupaavasti. Sekä istuminen että makuu kympit. Tunnari seuraava, toi oman mutta nosti väärän. 0. Ruutuun meni ilman merkkiä 0. Seuraaminen meidän normia (huonoa). 7. Liikkurilta moitteita, että pitää kuunnella mitä snoo (tein väärät määrät askelia). Kaukot meille ok, kerran kaksoiskäsky ja teputti vähän eteen 7,5. Metallinouto Håp meni ohi metritolkulla, palasi takaisin ja seisahtui kysymään onko pakko tuoda. (Heitto toki metritolkulla hypyn ohi sivuun taas kerran), sanoin toisen käskyn nosta ja toi hienosti hypyn kautta 8,5. z:ssa valui seuraaminen ja jätti maahanmenon tekemättä. 6.5. Hieno luoksetulo meille, stopit ihan kohillaan. Lähdin vaan liikkeelle jo siitä liike alkaa luvasta, en odottanut käsky sanaa. Loppuasento vähän vino. 8.5. Ohjatti merkille miten sattuu, siitä lähetin ennen käsky sanaa vasemmalle- Lähti hienosti, näki radan reunalla vesikupin (muutama metri kapulasta), kävi juomassa ja palasi rauhallisesti kehään. Ei tarvinnut mitään käskyä, nosti kapulan ja toi kivalla vauhdilla sivulle. Höpsö Håp  <3 .="" p="">Tuomarin mielestä on nähnyt Håpin parempana, oli tänään jännittynyt.
Kisoista Ninan tokokoulutukseen (KKK:n sm-ryhmä). Kokeiltiin merkkiä pelkällä merkki sanalla. Eihän Håpilla ollut hajuakaan mitä pitää tehdä. Eli on pysähtynyt vaan mun seis huudolla sinnepäin. No pari toistoa ja hoksasi mitä halutaan. Eikä hämääntynyt Ninan hämykäskyistä leikkipaikallaanmakuussa. Z.ssa palkataan välillä myös siitä seuruusta. Ja koitetaan asentaa kisapalkaksi sitä mun peruuttamista kädet levällään. Tuntui puolitoimivalta? Kivat treenit, torstaina vielä Lentsula eli ei tää taas jää valkuista kiinni :).

Vähän jäi harmittamaan, etten ehtinyt Lempäälään agikisoihin. No kaikkea ei voi saada. Täytyy vaan koittaa saada Håpille tupla kasaan agista ja ykkönen tokosta ennenkuin alkaa juoksut (kohta 11kk edellisestä...). Ja illalla Sorlammella Hanskun kanssa. Håp oli sitä mieltä, että päivän tokot saattoivat rasittaa pollaa, mutta ei niissä juoksemaan päässyt ja meni sitten senkin edestä.

Kuva viime vuoden huhtikuun Sorlampiretkeltä. Lunta oli ainakin vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti