koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

kotona

Illalla kotona. Håp näytti ihan hylkeeltä, kun tervehti korvat päätä pitkin. Tuli pyydettäessä onnellisena sivulle, ei tykännyt Harrodskaupan tuliaisesta (pinkki puudelilelu). Suvin mielestä Saaran samaan aikaan täyttämä astianpesukone oli tervehtimistä tärkeämpää. Rosso pomppi onnessaan ja esitti Saaran opettamaa kahden tassun tervehdystä.

Kuuntelin aamulla telkkua Lontoossa. Siellä pohtivat oppimista ja olivat sitä mieltä, että lapsen oppimista haittaa, jos lapsi pelkää tekevänsä virheitä. Pitäisi uskaltaa kokeilla ja yrittää- virheiden kustannuksellakin. Jäin miettimään, että saattaa päteä koiran kouluttamiseenkin? Opettajan tulisi siis luoda ympäristö, missä kannustetaan kokeilemaan.
Alakuvassa Hertan ja Romyn piknikjoki.
Englannissa lapset aidataan, koirat saavat olla vapaana. Takana "tokokenttä".Ihana reissu. Nuorimmaiset ovat vakuuttuneita, että Englanti olisi maailman paras paikka asua. Ja siellä olisi ihanaa ulkoiluttaa koiria. Minä lienen vinksahtanut jo pahasti, kun näin Hertan lähipuistossa vain upean tokokentän... No joskus mennään koirien kanssa. Ihana oli nähdä Millaa ja Peteä ja Tonia, kiitokset vaan vierailusta tätäkin kautta. Oli Jaakonkin mukaan reissun ihan parhaita paloja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti