koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

tiistai 7. toukokuuta 2013

Håp ui

Aamulla tallille, maastoretki ja kentällä. Kauniin aurinkoisen ilman innoittamana kävimme Oittaalla vetäisemässä päälle Håpin tokotreenit. Vähän olen ehkä kaavoihin kangistunut tässä treenimisessä... No sitä sammaa tehtiin tänäänkin. Ruutu hyvä, ohjattu aamuun ja iltaan- voisi mennä joka kerta oikein, vaan ei mene. Välillä tuntuu, että ihan opetan sille sellaisen kaksivaiheohjatun? Eli lähtee keskikapullle, huudan ja korjaa. No koitin tehdä iltapäivällä lelulla niin, että viisasin kädellä (lelu toisessa kädessä) joko vasempaan tai oikeaan. Kun lähti oikeaan suuntaan, lelu lensi. Tuntui ostavan tämän harjoituksen.
Treenien jälkeen rannalla kävelemässä. Suvi kävi ensin hakemassa kepiiä kahlaamalla. Håp ei viime vuonna vapaaehtoisesti uinut ollenkaan. Nyt lähti lopussa hakemaan keppiä ja meni ihan uidenkin. Ja monta kertaa!!
Kohtalaisen pitkä työpäivä, illalla vielä pikkutokoilut pihalla. Ja itse asiassa pikkuaksatkin. Menin kaukoissa kauaksi ja ei sitten noussut istumaan. Ja jumitti ainakin neljä kertaa peräkkäin. Onneksi taskusta löytyi lihapullaa. Ikean heppalihapullat auttovat ja saatiinhan se istuminen. Tällä vauhdilla saamme torstaina nolla pistettä... Ruutu löytyi illallakin. Ja teinhän mä satulaZ:n aamulla. Eli huutelen Håpille Hurraan selästä eri asentoja, saa namin heitettynä palkaksi ja tekee oikeinkin hyvin. Ei sotkenut kertaakaan.
Vähän mua ahdistaa tämä älytön kisojen määrä. Nytkin tiedän jo etukäteen, että en osaa olla niin venkuroimatta, että saisin torstain tuomarilta tarpeeksi pisteitä. Silti on joskus tuntunut hyvältä idealta lmoittautua sinnekin? Ja torstain aksakisoissa vaatimattomat lähes 90 starttia. Suvin kanssa tokoilu edelleen ajatuksen tasolla. Aion ottaa sen Lentsulaan Håpin kanssa- Lentsu tosin ei vielä sitä tiedä. Varvas ei enää aristava puristettaessa, mutta joko mä kuvittelen tai olen puusilmä. Ei se musta kokoajan ihan ok liiku. Jaakko ottaa sen nyt muutamaksi päiväksi mökille, saa ainakin olla oikeasti levossa. Mun kanssa kun joutuu kuitenkin tekemään normilenkit, en oikein osaa pitää koiria remmilenkeillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti