koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

touhupäivä

Kun ei kerta pääse aksakisoihin, voi tehdä kaikkea muuta.
Eli aamulla pikkaisen kotihommia, KKK:n hallille talkoisiin Idan kanssa. Talkoorupeaman jälkeen tokotreenit hallin pihassa. En tajunnut tekeväni MM treenejä ennenkuin luin Lentsun blogin. Nääs oli ruutu ohjatun kapulan lähellä :). Ja ei osannut mun tokokoirani tätä. Helpotettuna meni (Ida näytti kapulaa). Ennen tätä tehtiin metallihyppy, seuraamista ja metallikapulan kanssa putkeen menoa ja muuta leikkiä. Kaukot putkesta tullessa (hyvät). Tunnari kahdesti ja tänään kaikki ok.
Suvi teki hyppyä lelulle, mun aksakoira menee tän kovaa. Yritin myös saada hakemaan tunnarikapulaa, olisi vain halunnut hakea sitä lelua. Pitkä seuraaminen ja ne seis ja maahan liikkeestä.
Håp teki lopuksi vähän aksaa. Kokeilin montaa eri ohjaustekniikkaa ja hämmästelin, kun osasi ne kaikki. Ainoat virheet tulee, kun mun rintamasuunta osoittaa hetkeksikään naapuriesteelle. Håp on yleensä jo hypännyt väärän esteen mun tajutessa sen.

Kotiin ja paljon pihahommia, Elsan vienti Hurraan kanssa tunnille.Palatessa Håpille maneesissa seuraaminen niin, että katsoin peilistä. Samoin kaukot taktiikalla "laitan maahan, hetsaan, sivulle ja kaukot" Toimi hienosti. Teimme myös z:n ja kaikki asennot oikein, mutta maahan meni vinoon.

Kotona vielä illalla Håpille ruutu (alusta) ja ohjattu helpotettuna. Nyt osasi hyvin ohjatun, ruutuun pienen mutkan kautta kahdesti. Kierrosta vähän jääviä ja kaukoja. Ja taas seuraamista. Oho, kun tulikin tehtyä aika paljon, ei huomaa ennenkuin kirjoittaa ylös. Suvi teki illalla ruutua lelulle ja kerran niin, että taputin paikkaa ja lähetin. Mun lempparikoiralla on ainakin vauhti kohillaan! Ja lopuksi vielä lelulle. Seuraamista ja sitten taas kokeilin noutaako. No ei nouda vaan räksyttää ja haluaa hakea sen lelun. Sain lopulta tajuamaan ja meni tunnarikapulalle ainakin tuhatta ja sataa, nappasi suuhun ja toi muutaman metrin. Saattoi ehtiä järsimäänkin, kun kapulaan tuli säröjä... On ne kyllä erilaisia. Håp tuumaa ja katselee mua kysyen, että mitä sä haluat? Ja kysyy kauniisti. Suvi ei kysy mitään, kiljuu ja tuijottaa sinne, missä luulee lelun olevan. Ja ei malta odottaa (läks sinne ruutuunkiin aina vähän ennen lupaa). Luoksetulo oli kohtuu vauhdikas, kun kirittivät toisiaan. Mutta Suvi ei oikein osaa tulla sivulle. Koitan nyt viikon ajan saada siihen sen vauhdin ja palkkaan lelulla. Otetaan ne sivulletulotreenit sen jälkeen?

Vähän tandemleikkiä hallin pihalla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti