Paljon on onneksi ollut kivaakin viime vuodessa. Håpin mukana kuvioihin on astunut (naamakirjahöpötyksen sivutuotteena) mulle ihan uusi tokoharrastus. En olisi voinut kuvitella innostuvani niin alun alkaen tylsänä pitämästäni tokottelusta. Tästä iso kiitos kuuluu Lentsulle. Onnekkaana ihmisenä mulla on aina ollut ensin kouluratsastuksessa loistavat valmentajat, sitten agilityssa ja eipä ole tarvinnut valmennuksen tasosta tinkiä tässä uudessakaan lajissa.
Ensi vuonna olisi tarkoitus korkata Håpin tokoura kisoissa, vuoden 2012 loppupuolella se pääsee agikisoihinkin. Agilityä Håp on treenannut ehkä vähemmän kuin Suvi samanikäisenä, toivottavasti tosin jotain oppineella ohjaajalla. Ainakin Håp tuntuu oppivan nopeasti melkein mitä tahansa. Se ei ehkä (vielä?) ole äitinsä veroinen kiihkeydessä tai vauhdissa, keskittyminen kyllä on hyvää- toivomuslistalle vauhti sitten kun muut asiat on opittu.
Suvi on yhtä ihana kuin ennenkin. Pentujen jälkeen toipuminen kesti kauemmin kuin viimeksi. Aika usein olemme vuoden aikana ajaneet Turkuun treenaamaan. KIITOS Janita ja Jaakko! Mun kouluttaminen ei varmasti ole helppo tehtävä, mutta nyt taitaa olla neljä vuotta turuustreenaamista takana, eikä kyllä oltais ilman sitä oppia edetty edes tähän asti. Viime vuoden aikana osallistuin myös muutamalle ulkomaan elävän kurssille. Ehkä Zeljkon opeista jäi eniten mieleen käytännön vinkkejä.
Pääsimme kesällä ensimmäistä kertaa EO:hon. Mukavaa oli selvittää tie finaaliin, harmittavasti idiootti ohjaaja torpedoi finaaliradan (10vp). Kisamenestyksen perusteella Suvi pääsee EO:hon ensi kesänäkin. Yes! Karsinnoissa olimme muistaakseni 7. SM kisoissa myös finaaliin ja siellä hyl.Hyvin, mutta ei tarpeeksi hyvin. Nollaprosentti on parantunut selvästi (en kyllä ole laskenut, mutta mututuntumalla), tai ainakin hylkäysprosentti pienentynyt. Taisi tehdä triplanollankin viime vuonna ekaa kertaa. Suvin tavoitteena (tai mun ne tavoitteet on, koira haluaa vain tehdä jotain ja agility on siitä hirmukivaa, samoin hevosten paimennus ilman lupaa ja metsässä juokseminen) ensi kesäksi on oppia vielä varmemmat kontaktit ja nopeuttaa meidän käännöksiä. Ohjaaja opettelee ohjaamaan radat paremmilla vaihtoehdoilla. Supsukkaa helpompaa koiraa pitää kyllä hakea. Kukaan, joka meillä käy tai näkee sen töissä mukana, ei usko sen olevan nopea. Löntystelee tai nukkuu suurimman osan ajastaan. Metsässä se kyllä Håpin kanssa tykkää juosta ja leikkiä. Ja on uskomattoman ketterä liikkuessaan.
Håp on meidän perheen kyläluuta. Sillä on omasta mielestään paras kaveri lähes joka tallilla. Suvihan ei koskaan ole ollut kovin muiden koirien perään, Rossolla on ihan muut asiat kuin leikki mielessä, Hertta ei enää jaksa- mutta Håp jaksaa. Sukupuolella ei ole Håpille väliä, leikeistä mieluisin on ”juostaan kilpaa” leikki, mutta painiminenkin sopii. Håp on myös äitiänsä kymmenen kertaa enempi ihmisten perään (tämä on vähän rasittavaa). Piippaa onnessaan, jos joku huomioi. Ja jos ei huomioi, käy kerjäämässä huomiota. Aika helppo ja kamalan kiltti pentu se silti on. Ja tuottaa mulle suunnattomasti iloa, kuten toki muutkin koirat.
Hurraan kanssa tavoitteet eivät ensi vuonna(kaan) ole kilpailuissa. Mutta koitan asentaa siihen vielä puuttuvat GP-liikkeet ja saada sen kokoamisastetta ja liikkumista paremmaksi. En mä siitä luopuakaan raaski, onneksi Elsa ja Idakin sillä vähän ratsastelee.
Tänään laitettu varmaan sata toistoa niitä asennon vaihtoja. Aika pieni prosentti niistä hienoja. Hallilla Hanskun ja Saagan kanssa. Håp ilmoitti ekaa kertaa Leolle, että halli on työpaikka ja esteet on MUN, ei saa tulla häiritsemään kun tähtään (huolella ja tarkasti:)) keskelle hyppyä. Ei voi vielä laittaa koko puomille, arkoo. Hyvin kaikenlaista muuta mitä tehtiin. Lopussa alkoi olla väsähtänyt ja ymmärsin lopettaa.
OIKEIN ONNELLISTA JA MUKAVAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
Milla nappasi aamulla palattuamme pitkältä metsäkävelyltä kotiin kuvan koko eläinlaumasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti