koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

perjantai 30. joulukuuta 2011

tokotusta

Lomaviikon kivat asiat jatkuu ja ajoin tänään Lentsun luo Håpin kanssa. Mähän olen muka niin kovasti treenannut, mikäs sitä osaamistamme näyttämään...???
Metallikapulan nostelua hiekalla, olisi pitänyt palkata heti nostelusta, mutta ei mennyt mun kaaliin (osaahan tuo nyt tuodakin sitä). Mun arvelulle tämän olevan vauvatreeniä, ei ope lämmennyt. Kuulemma ihan osaavatkin koirat tekee juuri tätä reenausta. Kapulan pitoon (kas kun olen ilman "lupaa" ruvennut ottamaan sitä kapulaa Håpilta, en ole tiennyt, että siihenkin tarvitaan käsky) liitetään irroituskäsky. Lisäksi opetetaan pitämään kapulaa, kun alkuun koskettelen kapulaa, sitten silittelen koiraa ja lopuksi on tarkoituksena, ettei anna sitä kapulaa vaikka haluaisin, jos ei irti käskyä kuulu.
Seuraamisessa oli vasemmalle kääntyessä lankku. Opetan nyt pyörimään vadin päällä. Melkein kyllä oppi sen jo Lentsulassa. Joitakin asioita tuo preeriakoira kyllä hoksaa tosi äkkiä. Håp on kyllä muutenkin vähemmän notkea kuin Suvi, vaikka kovempaa suoralla pääseekin.
Puitten kierrosta stoppi. Håp ei meinannut ilman mun liikettä lähteä kiertämään, sitten en osannut juosta takaperin ja lopuksi ei taaskaan palkkaus sinnepäinkään oikea. Opettelen nyt, että suorapalkassa pallo lentää jo e:n kohdalla.
Asentojen vaihtoihinkin uusia juttuja. (Ja kuinka yllättävää, etten tässäkään ole osannut tehdä oikein). Nyt istu-uppiin tehdään kauempaa niin, että koira esim.portailla ettei pääse eteenpäin. Istu maahan lisätään matkaa. Maahan istu läheltä vielä ilman käsiä (kun en sitä vartaloani hallitse). Down-nou myös läheltä.Tuhat toistoa ennen seuraavaa koulutuskertaa, kolme viikkoa aikaa! (25 päivää tarkalleen, 40 toistoa päivässä).
Seiso ja maahan liikkeestä. Opettelen peilin edessä sanomaan maahan matalalla, mutta ei vihaisella äänellä. Epätoivoinen koutsi ehdotti, että äänittäisin kasettimankalle oikeat komennot ja annan sen sitten liikkurille... Sitä ennen oli jo todennut, ettei todellakaan haluaisi olla mulle liikkurina. Kumma juttu, se ainoa liikkurina ollut niissä ainoissa kisoissa missä olen käynyt, kommentoi aikoinaan, että olin vaikein liikkuroitava ever? Ja taas suorapalkassa pallo lentää sen seissin E:n kohdalla.
Hyppyä pallolle, ettei käänny niin nopeasti hypyn jälkeen, samoin paljon hyppynoutoa. Ei liikkunut kyllä yhtään mun palatessa, hyvä Håp.
Varmaan vieläkin jotain. Paljon sitä tunnissa ehtii. Juttelin Hanskun kanssa treenien jälkeen, ja siskon kommentti oli, että Lentsu on tainnut ihan ajatella minkätakia jotain tehdään. Ei kai? Koutsin loppukaneetti oli, että koira alkaisi olla valmis kisoihin, ohjaaja.....EI!

Lisäys: Kokeilin vadilla pyörimistä. Håp osaa sen nyt. Suvi osaa laittaa tassut vadille ja sitä voi työntää siinä ympäri. Rosso on vauhdikkain- hyppii jäykkänä kuin kanki tuhatta ja sataa välillä paikoillaan, välillä vadin ympäri... ja yhteensä opetukseen kului alle viisi minuuttia koko juttuun. (ja sata grammaa peuranpaistia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti