koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

maanantai 13. helmikuuta 2012

intona

Lauantai-iltapäivällä aloitin treenaamiseen kohti seuraavaa pettymystä:). Ja innostuneena. Olen nyt kokeillut asentaa Håppiin peruuttamalla ympäri (vaatii lisätreeniä), kiertäminen etukautta jo aika hyvä, pujottelu hyvä jalkojen välistä. Sirpan ehdottama lelunnappaus testiin kohta.

Ja näitä kaikkea tehty kisapalkkausmaisesti. Nyt kun tajusin mitä se tarkoittaa. Ja tajusin katseltuani open ystävällisesti laittaman videolinkin, että ihan kuin ratsastuksessa istunnalla, tokossa ohjaajan asennolla on väliä. Eli nyt on treenattu myös selkä suorassa kulkemista.

Eilen Elsan junnutreenien sivussa KKK:n hallisaa tein kaikenlaista Håpilla. Meni muuten lukkoon vieressä räksyttävästä keskisnautseristakin ja ei lähtenyt hypylle eka käskyllä.
Mutta taisin oivaltaa miten sitä kontaktin alasmenoa opetellaan, namialustalla edessä aluksi ja loppuun pari frisbeepalkkaa. Ekat kolme neljä jäi ylös, en sanonut mitään ,en antanut mennä namille, otin pois ja laitoin uudestaan. Jos en ihan väärin muista, teki kaikki loput (ehkä noin kymmenen) toistoa hienosti. Toistot ei tehty ihan peräjälkeen, vaan välissä huili hetken tai teki muuta. Fokus oli edessä, ei mussa ja meni heti oikeaan paikkaan. Hyvä pentu!

Kotona ja tänään tallilla treenattu istu-maahan-istua. Kotona lisäksi muitakin variaatioita, eli välillä seisomaan (nou-down, istu-upp). Tulee ehkä tarkkaavaisemmaksi, jos välillä joutuu seisomaankin, muuten menee helposti istumaahanistumaahan miten sattuu, tai vain makaa.

Eilen iltapäivä Croxfordin seminaarissa. Osaava setä, paljon analyysejä käytti valmennussysteemissään. En ehkä ihan jaksaisi itse paperille niin paljon laittaa, ostin kuitenkin heti treeneihin kisanomaiset leikkikisatreenit (chase the ace-nopea nolla alle ja muut sitä jahtaamaan, monta lyhyttä rataa samalle pohjalle, ei saa mennä kuin kerran- bad luck, jos et osaa, ja varmaan joitain muitakin.). Ja tunnistin itseni monesta esimerkistä

Ja Håp seuraa nykyään jokapaikassa hetken. Ja koitan saada sen sille superkivaksi. Tänään kävi pikkurusselille rähjäämään, kun russeli yritti tulla leikkimään kesken Håpin tärkeän seuruun. Eli hyvä alku, jos asettaa seuraamisen kaverin kanssa leikkimisen edelle?

Hurraan kanssa peltotreenissä. Hurraan mahdollisesti uran tähtihetki koettu, kun se on (anonyymi) Hipposlehden kansikuvapoika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti