säikähdyksellä

Vanharouva on Håpin idoli. Itseasiassa niissä on jotain samaa, vaikka Hertta onkin paljon jästipäisempi ja kovempi. Touhukkaita ja toimeliaita ja oppivat molemmat äkkiä. Ja haluavat puuhastella. Ja ihmisten ja muiden koirien ystäviä molemmat.

Hertta oli aamulla tallilla mukana ja söi Hurraan kengityksen aikana onnellisena kavionpalasia, kunnes yhtäkkiä petti takapää. Saimme autoon ja vein kotiin. Kipulääkehoitoa. Olin jo hakemassa lopetusaineita, mutta jäin sitten kattelemaan vielä hetkeksi. Joku tuli tunnin kuluttua ovelle ja sinnehän se vanhus halusi vahtia pitämään... Eli nyt sitten taas kävelee, oli lasten agitreenien aikana syönyt uunista pullat (siinä ei vielä lapsilukkoa), avannut ulko-oven ja käynyt tarpeillaan. Ihmesissi, nyt on itketty lopettamista toiseen kertaan (sai samanlaisen kohtauksen n. 3kk sitten). Hommasi itselleen myös Kokkolaloman samalla. En uskalla jättää hoitoon, vaan pääsee sittenkin muiden kanssa hiihtolomalle (euttiaineet matkalaukussa kaiken varalta). Kauheinta on katella sitä halvauskohtauksen aikana, kun on niin hädissään toimimattomasta takapäästä :(.

Ja tuomarimuutoksen takia Suvilta jää huomiset kisat väliin. Sekin tylsää. Rosso pääsee parille startille, mutta se oli eilen niin maahan sidottu, että hohhoijaa jo valmiiksi.

Hyviin uutisiin kuuluu paitsi lasten treenit (Suvi ei kyllä mennyt kovin ihanasti, vaikka keinun kontaktit olikin hienot), että Håp teki ensimmäisen (kait, en enää ihan muista olenko jotain jo tehnyt) viskileikkauksensa ikäänkuin olisi tehnyt niitä aina. Ja kai se seuraa pätkittäin hyvin. Tein palkatta muutaman pätkän tai sai siis pujotella palkaksi mun jalkojen välistä. Toimisiko? Ja hyvin menee maahan ja kesti mun kävelyn sen taaksekin. Puomia pari kertaa ja kontaktia, ei ihan supervauhti tässä, mutta laukkaahan tuo. Muutama este ja ne kivasti.