koirat

koirat
Vanttu, Håp, Rosso ja Suvianne

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Turku


Ei ole helppoa olla kääpiösnautseri näillä lumimäärillä.


Kuva otettu tänään moottoritien viereiseltä pellolta, missä kävin lämppärilenkillä.


Puolikuntoisena ei ehkä pitäisi treenata. Håp oli tokotuksessa yhtä vaisu kuin ohjaajansa. Seuraamista tehtiin kovasti, täytyy kiinnittää käännöksiin huomiota. Ohjaajan käännöksiin siis. Eli katso mihin olet menossa ja älä pyöristä kulmia. Ja jos koira valuu, ei työnnytä sitä kohti vaan mieluummin otetaan mukaan menemällä poispäin sivuun. Hyppy pitäisi saada menemään kauemmaksi, ei onnistu ennen lauantaita, eli menköön näillä. Avohyppyä kokeiltiin ekaa kertaa, tee loppua erikseen (istumisesta kutsu luo). Ja jos se haluttu ykköstulos tulee alosta, avon luoksetulosta seisomisesta koitetaan innostaa se loppuluoksetulo. Kauhea ajatus, että ei ole yhtään tokotuntia ennen seuraavia kisoja... Täytyy koittaa kinuta edes yksi.

Suvi paikkasi Janitan luona minkä ehti ohjaajan huonoa liikkumista ja ohjausta. On se hyvä, että koira on teknisesti taitava:). Minä koitan nyt muistaa, etten niitä poispäinkäännöksiä tee. Ja teen valsseja, jos pystyn, kun ne toimii.
Håp teki ekan radanpätkän suorastaan hienosti. Tokapätkällä oli putkijarrutus (ei ennen tehty). Ekalla yrityksellä en jarruttanut ja hienosti irtosi... Toisella yrityksellä jarrutin sitten niin, ettei mennyt putkeen ollenkaan. Maailman kiltein pentu se on, kun hoksasi kolmannesta kerrasta mitä haluttiin ja oppi jarrun. Putken jälkeen pitää ohjata hyppy, Håp ei vielä lue niin hyvin rataa, että ilmaiseksi hyppelisi ilman sitä ohjausta (Supsukka jo melkein katsoo ne numerotkin). Kontakteille saatiin hyvät neuvot. Reipas vapautus etupalkalle, ei montaa käskyä, jos ei hae oikeaa paikkaa- nosta pois ja ota uudelleen.
Ainiin, voin sitten nostaa Håpin hypyt samantien ylös. Karkasi Suvin radalle remmi perässä ja hyppäsi Suvin perässä 60 sentin hypyn ilman mitään ongelmia (remmi vasta tiputti riman...). (ihan en vielä silti nosta, tänään teki ekaa kertaa 40 senttiä).

Ja kotimatkalla kävin showlinkissä hakemassa Håpalle rekisteritodistuksen, olin hukannut alkuperäisen, enkä sitten ollut koskaan rekannut sitä omille nimille ja tietty alkuperäisessä oli ne omistajatiedot... Onneksi ei kilpailu-ura tyssännyt tähän!

4 kommenttia:

  1. Ei tartte olla koira kenenkään nimissä, nimimerkillä Elvis oli rekisterissä vailla omistajaa viime kevääseen saakka. Asia kävi ilmi vasta, kun yritin tehdä valiohakemusta :D

    VastaaPoista
  2. paitsi, jos ei ole sitä rekisterikirjaa, niin ei voi osallistua kokeisiin... Ja samalla on käynyt ilmi, ettei omistajailmoitusta ole tehty Rotista eikä Leosta. Onko Einosta ja Spesistä...? Toki, jos ei tule ykköstulosta lauantaina, käyn sitten ensi viikolla rekkaamassa omiin nimiini yksi kerrallaan nuo loput:).

    VastaaPoista
  3. Hoidin Einon omiin nimiini samana iltana, ku haettiin pennut. Opin kerrasta :D

    VastaaPoista